Kolme ihmistä loukkaantui henkilöauton ja rekan kolarissa

Kuopion Nilsiässä tapahtui torstaina puolilta päivin henkilöauton ja rekan kolari, jossa loukkaantui kolme ihmistä. Onnettomuus tapahtui Sydänmaalla, teiden 75 ja 569 risteyksessä Siilinjärveltä 28 kilometriä Nurmeksen suuntaan.

Vuonna 1936 syntynyt kaavilaismies ajoi henkilöautolla Juankosken suunnasta risteykseen. Mies ei huomioinut stop-merkkiä, vaan ajoi suoraan pohjoisen suuntaan matkalla olleen puoliperävaunuyhdistelmän eteen.

Molemmat ajoneuvot vaurioituivat pahoin ja henkilöauto jäi pohjoisen liikenteen tukkeeksi. Rekka ajautui kaiteen läpi ojaan.

Henkilöauton kuljettaja sekä rekan kuljettaja loukkaantuivat vakavasti, mutta heillä ei ole hengenvaaraa. Henkilöauton kyydissä ollut kuljettajan vaimo loukkaantui lievästi. Kaikki olivat tajuissaan, kun heitä lähdettiin viemään KYSiin.

Rekkakuski on vuonna 1959 syntynyt varsinaissuomalainen mies.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Poliisi ohjasi liikennettä usean tunnin ajan, sillä onnettomuuspaikan raivaus päättyi vasta puoli yhdeksän aikaan illalla.