Kolme koulua tyhjennettiin pommiuhan takia Vaalassa

Kolme koulua jouduttiin tyhjentämään tänään pommiuhkauksen vuoksi Vaalassa Kainuussa. Poliisi tutki koulukeskuksen tilat, mutta pommia ei löytynyt. Poliisi epäilee teosta koulun omaa oppilasta, alle 15-vuotiasta poikaa.

Komisario Risto Viippola kertoo, että uhkausviesti löytyi koulukeskuksen ruokalan vessasta noin kello 14. Viesti oli kirjoitettu vessapaperille.

Koulukeskuksessa sijaitsevat ylä- ja alakoulut sekä lukio. Viippolan mukaan oppilaat passitettiin kotiin heti uhkausviestin löytymisen jälkeen. Koulukeskuksessa on yhteensä noin 400 oppilasta.

Oppilaat pääsevät palaamaan kouluun normaalisti keskiviikkona.

Poliisi on alustavasti puhutellut teosta epäiltyä poikaa. Jos hän osoittautuu syylliseksi, hän joutunee korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Alaikäisyytensä vuoksi hän ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa teostaan.