Kelan palveluihin muutoksia Itä-Suomessa: kolme kuntaa menettää palvelupisteen kokonaan, kahdessa palvelut pienennetään

Kelan palveluihin Itä-Suomessa tulee muutoksia huhtikuun alussa. Vesannolla, Pielavedellä ja Leppävirralla Kelan omat palvelupisteet lopetetaan.

Leppävirralla asiointi tulee jatkossa hoitaa puhelimitse, verkossa tai Kelan muissa palvelupisteissä. Leppävirralle on kuitenkin suunnitteilla kunnan talolla toimiva Pop up -palvelu. Sen ideana on, että Kelan palveluasiantuntija tulee asiakkaiden luo esimerkiksi kirjastoon, sosiaalitoimistoon tai Ohjaamoon.

Pielavedellä Kela-asioinnin voi hoitaa jatkossa kunnan asiointipisteessä kirjastossa sen aukioloaikoina. Vesannolla kunnan uusi asiointipiste perustetaan Kelan entiseen palvelupisteeseen. Se on auki torstaisin ja perjantaisi kello 9–12.

Kuntien asiointipisteiden henkilökunta neuvoo yleisellä tasolla Kela-asioissa ja Kelan verkkopalvelujen käytössä. Asiointipisteistä saa Kelan hakemuslomakkeita ja esitteitä, ja sinne voi jättää Kelan hakemukset ja liitteet.

Pihtiputaalla Kelan palvelupiste toimii jatkossa etäpalveluna, jossa asiakas saa kuva- ja ääniyhteyden Kelan palveluasiantuntijaan. Kiteellä palvelupisteessä on mahdollisuus varata aika Kelan palveluasiantuntijalle parina päivänä viikossa.