Konepäällystöliitolta koko kauppamerenkulkua koskeva lakkovaroitus – Suomen Varustamot perustelee ulkomaisen työvoiman lisäämistä kansainvälisellä kilpailulla

Konepäällystöliitto jätti perjantaina koko Suomen kauppamerenkulkua ja jäänmurtajaliikennettä koskevan lakkovaroituksen. Liiton mukaan kyseessä on vastareaktio sille, että työnantajat vaativat ulkomaisen työvoiman lisäämistä aluksilla.

Liiton mukaan työnantajien vaatimus on jumittanut ulkomaanliikennettä koskevat työehtosopimusneuvottelut. Lakon on määrä alkaa 9. maaliskuuta.

Merimies-Unioni jätti reilu viikko sitten samanlaisen lakkovaroituksen, mutta sen lakon on määrä alkaa jo 1. maaliskuuta. Jäänmurtajia operoiva valtio-omisteinen Arctia kommentoi tuolloin, että Merimies-Unionin lakko osuisi ajankohtaan, jona jääolosuhteet Suomen merialueilla ovat haastavimmillaan. Jäänmurron pysähtyminen tarkoittaisi seisahdusta myös meritse kulkevalle ulkomaankaupan viennille ja tuonnille.

Arctian mukaan se ei pysty turvaamaan Suomen talvista meriliikennettä, jos miehistö tai konepäällystö on lakossa.

"Lisää laivoja Suomen lipun alle"

Konepäällystöliiton toiminnanjohtajan Robert Nymanin mukaan kyseessä on viimesijainen keino.

–  Puolustamme kotimaisia työpaikkoja, emmekä hyväksy sekamiehityksen lisäämistä, Nyman sanoo tiedotteessa.

Sekamiehitys tarkoittaa aluskohtaista sopimusta, jolla järjestöt sopivat ulkomaalaisten, EU:n ulkopuolelta tulevien työntekijöiden osuudesta aluksella sekä näiden työehdoista.

Liiton mukaan työnantajat haluavat nostaa ulkomaalaisen työvoiman osuutta 75 prosenttiin alushenkilöstöstä, kun nyt ulkomaisen työvoiman osuus voi olla kolmannes aluksen kustakin henkilöstöryhmästä.

Liitto arvioi työnantajan vaatimuksen tarkoittavan vähintään tuhannen merityöpaikan menettämistä. Alan työnantajia edustavan Suomen Varustamojen mukaan tämä ei pidä paikkansa.

–  Työnantajan esityksen tavoitteena on saada lisää laivoja Suomen lipun alle. Esitys pitää sisällään ehdon, että myös suomalaisten merenkulkijoiden määrä samalla kasvaa, Varustamoiden tiedotteessa sanotaan.

Varustamoiden mukaan ulkomaisia työntekijöitä tarvitaan, jotta suomalaiset varustamot pystyvät kilpailemaan kansainvälisesti.

Valtakunnansovittelijan toimisto ilmoitti Twitterissä, että ulkomaanliikenteen matkustaja-aluksia, kauppa-aluksia sekä jäänmurtajia koskevan työriidan sovittelu jatkuu sunnuntaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.