Konnekoski järvitaimenelle ja vaellussiialle – pienveneet kanavaan

Rautalammin kunta haluaa panna vauhtia Konnekosken entisöimiseen entistä paremmaksi koskikalastuskohteeksi ja käynnistää pienenvenekanavan suunnittelun. Kunnanhallitus käsittelee maanantaina kunnanjohtaja Risto Niemelän esitystä, jonka mukaan kunta hakisi hankkeelle EU:n LIFE-rahoitusta.

Konnekoskeen halutaan luoda entistä paremmat olosuhteet järvitaimenelle ja vaellussiialle. Kosken ennallistaminen vaatii sitä, että vesiliikenne siirtyisi pienvenekanavaan.

Rautalammin kunta on valmistellut asiaa yhteistyössä Pohjois-Savon ely-keskuksen kanssa. Konnekosken entisöinti ja pienvenekanavan rakentaminen on ollut esillä jo useampaan otteeseen muun muassa Konneveden kansallispuiston perustamisen yhteydessä.

Pienvenekanavan alustavaksi kustannusarvioksi on laskettu noin neljä miljoonaa euroa ja Konnekosken entisöiminen maksaa noin 200 000 euroa. LIFE-rahoitus voisi kattaa noin puolet kustannuksista. Kunta joutuisi myös panostamaan hankkeeseen, vaikka siihen olisi mahdollista hakea myös ministeriön avustusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.