Konsuli: Greenpeace-aktivisti Saarela on hyvässä voinnissa

Suomalaista Greenpeace-aktivistia Sini Saarelaa uhkaa jopa 15 vuoden vankeustuomio, jos venäläinen tuomioistuin tuomitsee hänet syylliseksi merirosvouteen.

Suomen Murmanskin-konsuli Martti Ruokokoski kertoo STT:lle tavanneensa Saarelan.

- Tunnin verran oli mahdollista tarinoida. Kyllä hän ihan voinnissaan siellä on. Nyt minulla on mahdollisuus käydä niin usein kun tarve vaatii ja Sini haluaa, ja niin taidan tehdäkin. Sanotaan nyt niin, että konsuli valvoo ja huolto pelaa, Ruokokoski kertoi.

Saarelan oloihin vankilassa tai kaksikon välillä käytyyn keskusteluun konsuli ei voinut ottaa kantaa. Julkisuudessa esitetyt pelot aktivistin tarvitsemien lääkkeiden loppumisesta Ruokokoski kuitenkin kumosi.

- Mitään tämmöisiä ongelmia ei ole tiedossa, Ruokokoski kertoi.

Merirosvoudesta voidaan määrätä enintään 15 vuotta vankeutta henkilölle, joka on toiminut järjestäytyneen ryhmän jäsenenä, kertoo Venäjän rikosoikeuden tutkija Jarmo Koistinen. Yksin toimineelle tuomio olisi 5-10 vuotta. Koistisen mukaan merirosvoudesta syyttäminen edellyttäisi väkivaltaa tai sillä uhkaamista.