Korkea verenpaine raskausaikana voi vahingoittaa lasta

Odottavan äidin korkea verenpaine voi olla vahingoksi lapselle. Uusi tutkimus osoittaa, että kohonnut verenpaine raskausaikana voi vaikuttaa lapsen päättelykykyyn koko elämän ajan. Etenkin matemaattinen päättelykyky voi kärsiä.

Yksi verenpaineen nousun merkittävistä riskitekijöistä on ylipaino.

Tutkimukseen osallistui liki 400 vuosina 1934-1944 syntynyttä miestä. Heidän kielellistä, matemaattista sekä avaruudellista päättelykykyään testattiin keskimäärin 20 vuoden iässä armeija-aikana ja uudelleen noin 69 vuoden iässä.

Tutkimuksessa havaittiin, että miehet, joiden äideillä oli ollut kohonnut verenpaine raskauden aikana, suoriutuivat testeistä heikommin kuin muut.

Tutkimus on julkaistu Neurology-lehden ja American Academy of Neurologyn lääketieteen verkkojulkaisussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.