Korkein oikeus myönsi Pohjoismaiselle vastarintaliikkeelle valitusluvan – kielsi samalla väliaikaisesti liikkeen toiminnan

Korkein oikeus on myöntänyt uusnatsijärjestö Pohjoismaiselle vastarintaliikkeelle (PVL) valitusluvan jutussa, joka koskee liikkeen määräämistä lakkautettavaksi.

Samalla KKO kielsi väliaikaisesti PVL:n toiminnan, kunnes se on ratkaissut asian lopullisesti. Väliaikaista toimintakieltoa vaati Poliisihallitus.

Turun hovioikeus päätti viime syyskuussa Pirkanmaan käräjäoikeuden tavoin, että Pohjoismainen vastarintaliike ja sen taustayhdistys Pohjoinen perinne on lakkautettava.

Hovioikeuden mukaan yleinen etu vaatii PVL:n lakkauttamista muun muassa liikkeen väkivaltaisuuden takia. KKO perusteli väliaikaista toimintakieltoa aiempien oikeusistuimien ratkaisuilla.

–  Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat tuomioissaan katsoneet PVL:n toimivan olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat katsoneet, että yhdistyksen toiminta ei nauti sananvapauden eikä yhdistymisvapauden suojaa, KKO sanoo päätöksessään.

Poliisihallituksen mukaan PVL toimii olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja muun muassa levittämällä vihapuhetta maahanmuuttajista, seksuaalivähemmistöistä ja juutalaisista, kyseenalaistamalla holokaustin sekä hyväksymällä yhdistyksen toiminnassa tapahtuneen väkivallan.

PVL on kiistänyt Poliisihallituksen väitteet. Yhdistys toimii omasta mielestään sanan- ja yhdistymisvapauden rajoissa.

KKO antaa lopullisen ratkaisunsa myöhemmin. Valitusasioiden keskimääräinen käsittelyaika KKO:ssa on valitusluvan myöntämisen jälkeen noin vuosi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.