Tällä vuosikymmennellä 60-vuotias Koskenkorva oli kalleimmillaan

Tango Iloharjulla soi, Koskenkorvaa pullosta joi... Koskenkorva on viinan synonyymi ja sitähän se on, ikivanhan suomalaisen paloviinan uusi muoto. Kossuun on moni muukin taiteilija Juicen lisäksi viitannut tuotannossaan.

Koskenkorva on sodanjälkeisen Suomen ikoni. Sillä on jopa perinneyhdistys.

Finlandia-palkinto sai äkkiä rinnalleen Koskenkorva-palkinnon. Koskenkorva yhdistetään suomalaisuuteen, ja sekin on totta. Koskenkorva valmistetaan kotimaisesta ja nykyisin juuri Koskenkorvan valmistukseen jalostetusta Botnia-ohrasta, jota toimittavat Altian tehtaille Ilmajoelle lähialueen sopimusviljelijät.

Kun Koskenkorvan viina tuli markkinoille vuonna 1953 latoetiketteineen, sille keksittiin heti leegio lempinimiä kuten Koskisen korvatipat, Koskis, Kossu ja Latoviina.

Kossupullo on perinteinen vedonlyöntiväline, vitsikkäänpuoleinen lahjaidea ja taskulämmin rahanarvon mittari, jolla on kautta aikojen otettu tuntumaa inflaatiokehitykseen.

Koskenkorvan hinta on alkoholipolitiikkaa, jolla on säädelty kulutusta. Puolen litran kossu maksoi vuonna 1953 vuoden 2005 euroissa 12,28 ja hinta oli korkeimmillaankin 1950-luvulla vain 14,96. Alkon historiankirjoittajan Martti Häikiön mukaan miespuolisen teollisuustyöläisen bruttokeskituntiansioilla piti ahertaa 2,4–2,9 tuntia puolen litran Koskenkorva-pulloa varten.

Halvimmillaan Koskenkorva oli vuoden 2004 suuren hinnanalennuksen jälkeen, jolloin se maksoi noin yhdeksän euroa. Silloin Viro liittyi EU:hun, ja alkoholiveron rajulla pudotuksella koetettiin torjua matkustajatuontia.

 

Koskenkorvaan liittyy tunnelatauksia, joissa on rajoittavasta alkoholipolitiikasta tarttunutta kielletyn hedelmän makua.

Kieltolaki kumottiin vuonna 1932, jonka jälkeen alkoi myös kotimainen viinanvalmistus. Ensimmäisenä kauppaan ehti kuopiolaisen Lignell&Piispasen Savon viina. Alkon ykköstuote 1930-luvulta lähtien oli ollut Vaakunaviina, lempinimeltään Kippurahäntä, jonka ohi Koskenkorva meni myyntiluvuissa vuonna 1960.

Sotavuosina viinan valmistusta supistettiin rajusti ja kulutusta rajoitettiin esimerkiksi sulkemalla aika ajoin myymälöitä. Viinakortti otettiin käyttöön ostajien yksilöllisen valvonnan välineeksi. Viinakortin tarinan alkupisteenä oli väkijuomalaki, joka kielsi alkoholin anniskelun Puolustusvoimien miehistölle ja asevelvolliselle päällystölle.

Suomi oli historiallisista syistä 1960-luvun lopulle saakka–kaupungit poislukien–täysraitis maa, jossa oli vaikea saada viinaa käsiinsä. 1950-luvulla kulutus 100-prosenttiseksi alkoholiksi muutettuna oli alle kaksi litraa asukasta kohden ja vielä 1960-luvullakin vain hiukan yli kaksi litraa–vuonna 2005 ylitettiin kymmenen litran raja.

Koskenkorva sai nimensä maanomistajan mukaan, kuten jo aiemmin koko Ilmajoen Koskenkorvan kylä Koskenkorvan rautatieaseman mukaan. Alko osti vuonna 1938 Jaakko ja Elisabeth Koskenkorvalta pari hehtaaria maata viinapolttimoa varten, jonka tarkoitus oli käyttää perunaa raaka-aineenaan.

Sodan aikana ei tehdasta voitukaan käynnistää elintarvikepulan vuoksi, vaan se muutettiin sulfiittiväkiviinan tislaamoksi. Sen raaka-aine oli selluloosan valmistuksessa syntyvä jäteliemi, joka sisälsi puun sokereita.

Sulfiittispriin eli tikkuviinan valmistuksen loppuminen ja alkoholivalikoiman laajennus, johon liittyi Koskenkorvan tehtaan muuttaminen vuonna 1953 jälleen perunaa jalostavaksi viinanpolttimoksi, oli 1950-luvun lupauksia uuden, vauraamman ja vapaamman ajan alkamisesta. Tuskin silti vuotta 1953 muistetaan Koskenkorvasta, vaan Stalinin kuolemasta, Armi Kuuselan avioliitosta, Kyllikki Saaren murhasta tai Korean sodan päätymisestä.

 

Alkoholia pyrittiin varovasti vapauttamaan rautaisesta kontrollista ja samalla kääntämään kulutusta miedompiin juomiin. Suomi oli silti kirkkaan viinan maa aina keskioluen vapauttamiseen saakka. Silloin 100-prosenttiseksi alkoholiksi muutettu kokonaiskulutus hyppäsi kuuden litran tuntumaan asukasta kohden.

Koskenkorvaa myytiin 1950-luvulla kaksi miljoonaa litraa, ja Alkon eniten myyty tuote siitä tuli vuonna 1960. Kulutuksen kasvun koskessa Koskenkorva sai osansa, sillä 1970-luvulla sitä myytiin jo 12 miljoonaa litraa ja huippuvuosina 1980-luvun lopulla peräti 18 miljoonaa litraa. 1990-luvulla se alkoi menettää kansallisjuoman asemaansa. Vuonna 2012 se onnistui nousemaan jälleen Alkon myydyimmäksi tuotteeksi, mutta litroissa myynti oli enää 3,74 miljoonaa.

 

Suosioonsa kossu pääsi Alkon valikoimien vähäisyyden takia, sillä Alkon myynnistä 80 prosenttia tuli 20 eri tuotemerkistä.

Toisaalta alkoholin saaminen oli ylipäätään tavattoman vaikeaa kaupunkien ulkopuolella, vaikka valtaosa väestöstä asui edelleen maalla. Vielä vuonna 1965 pitkien etäisyyksien Itä-Suomessa Kaakkois-Suomi mukaan lukien oli vain 22 alkoholimyymälää ja 142 anniskeluravintolaa. Maaseudulla vallitsi siis käytännössä edelleen kieltolaki. Kun Alkoon mentiin, sieltä ostettiin väkijuomia.

–Alkoholiliikkeitä sai perustaa vain kaupunkeihin ja esimerkiksi Lapin läänissä oli vain kaksi Alkoa. Eiväthän ihmiset lähteneet Alkosta olutta kantamaan. Moni suomalainen osti elämänsä ensimmäisen olutpullon vasta vuonna 1969, sanoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton historian kirjoittanut Matti Turunen.

Olut oli tosiaan suomalaisille vielä 1950- ja 1960-luvuilla tuiki tuntematon aine kuten ilmenee Pekka Kuusen väitöskirjasta vuodelta 1956: eräillä tutkimuspaikkakunnilla joka neljäs alkoholia ylipäätään käyttänyt mies ei ollut koskaan maistanut olutta.

Oluen valmistus ei ollut Alkon monopoli, mutta yksityisiä panimoita valvottiin niin tarkkaan, että ne olivat ennen myynnin vapautumista käytännössä Alkon sopimuspanimoita. Olutpanimoiden promillentarkat myyntialueet kertovat, kuinka vähän liikkumavaraa oli niin asiakkailla kuin valmistajillakin: vuonna 1956 kuopiolainen Osakeyhtiö Gust. Ranin sai myydä III- ja A-olutta Pieksämäen, Kuopion, Iisalmen, Kajaanin, Nurmeksen, Lieksan ja Joensuun myymälöissä ja ravintoloissa. Iisalmelainen Olvi sai valmistaakin vain III-olutta ja myydä sitä vain Iisalmessa, Kajaanissa, Nurmeksessa, Lieksassa ja Joensuussa. Siinä olivat silloisen Kuopion läänin Alkon myymäläin sijaintipaikat.

 

Vuoteen 1981 Koskenkorvan nimi kertoi sisällön kieliopillisen tarkalleen suomeksi: Koskenkorvan viinaa–Koskenkorva brännvin. Genetiivinsä nimi menetti 2000-luvun brändäyksissä.

EU-direktiivin muutoksesta vuonna 2009 lähtien Koskenkorva on kuulunut suureen itäiseen vodkaperheeseen. Aiemmin Koskenkorvaa ei saanut sanoa vodkaksi valmistusprosessin ja juomaan lisätyn sokerin takia.

Eikä pitäisi unohtaa, että Koskenkorva on myös paha tappaja, vaikka miltei puolet kulutuksesta on nykyisin olutta. Martti Häikiön mielestä mennään kansallisen tabun alueelle siinä, että Koskenkorvasta puhutaan veikeästi ja leikkisästi, mutta haitoista vaietaan.

Karkeasti ottaen 3000 ihmistä vuodessa kuolee alkoholiin eli alkoholi on kymmenen kertaa pahempi tappaja kuin liikenne.