Koululaiset juhlivat kesälomiaan – Poliisi jakoi soppaa ja sakkoja

Koululaisten kesälomat ovat alkaneet tänään laajalti aurinkoisessa säässä.

Kaupunkien rannoille, uimapaikoille ja puistoihin kerääntyi jo alkuillasta poliisin mukaan runsaasti kesälomaansa aloittavia juhlijoita. Pääosin juhlinta on sujunut rauhallisissa merkeissä, mutta poliisi on kuitenkin joutunut takavarikoimaan alkoholijuomia alaikäisiltä eri puolilla maata, ja myös päihtyneitä alaikäisiä on poliisin mukaan näkynyt jonkin verran. Poliisi valvoo nuorten juhlintaa muun muassa sosiaali- ja nuorisotyöntekijöiden kanssa.

Lue myös: "Sieltä on ensimmäiset jo ambulanssilla lähteneet": Poliisilla vilkas ilta Kuopiossa – Vänärin hyppytornikin suljettiin
 

Vantaalla tunnelma kiristyi illan edetessä

 

Sisä-Suomen poliisi tarjoili alkuillasta nuorille liha- ja kasviskeittoa Tampereen Pyynikillä Rosendahlin rannalla, minne nuorisoa oli kokoontunut juhlimaan. Keittoa oli poliisin mukaan tarjolla runsas, mutta rajallinen määrä. Siitä huolimatta poliisi on joutunut kirjoittamaan useita sakkoja alaikäisille alkoholin hallussapidosta. Muutamia päihtyneitä nuoria on jouduttu myös kuljettamaan selviämisasemalle. Jyväskylässä poliisi ei sen sijaan ollut joutunut kirjoittamaan sakkoja vielä iltakymmeneen mennessä.

Helsingissä lauantai-iltana nuorisolle on järjestetty muun muassa yökorista kaupungin keskustassa Kampissa.

Itä-Uudenmaan poliisin mukaan Vantaan Kuusijärvellä juhlinta muuttui aiempaa aggressiivisemmaksi, kun paikalle ilmaantui riitaa haastavia nuorisoporukoita. Kuusijärvellä sattui jo alkuillasta nuorten keskuudessa pahoinpitely, jota selvittelemässä kävi useita poliisipartioita.

Myös toisella puolella Vantaata, Louhelassa Jokiuoman puistossa, tilanne kiristyi, ja nuorisotyöntekijät kuvailivat tilannetta puistossa "räjähdysalttiiksi".

 

Sää suosi juhlijoita

 

Pohjanmaan poliisin mukaan alkuillasta oli lähes joka tunti enemmän hälytystehtäviä kuin aiempien vuosin päättäjäislauantaina. Vilkkain alkuillan tunti oli seitsemän jälkeen, kun tehtäviä tuli 36 kappaletta.

Oulun poliisin johtokeskuksesta kerrottiin, että laitoksen alueella juhlinta on sujunut rauhallisesti, vaikka nuorisoa oli kokoontunut eri puolille juhlimaan koulujen päättymistä. Alkoholia ei alaikäisten käsissä ollut poliisin mukaan liikkeellä tavallista viikonloppua enempää. Myös Turun seudulla juhlinta on sujunut tavallisen kesäviikonlopun tavoin, poliisi kertoo.

Sää on suosinut juhlijoita, sillä lämpötila on ollut yli 20 asteen kaikkialla Lappia etelämpänä, ja erityisesti sisämaassa on ollut hellelukemia. Sadekuuroja on ollut vain idässä.

Lukuvuosi päättyy samaan aikaan peruskouluissa, lukioissa ja osassa ammatillisia oppilaitoksia. Peruskoulun päättötodistuksen saa tänä keväänä noin 58 600 nuorta. Ylioppilaita valmistuu liki 26 800. Ammatillisen tutkinnon puolestaan saa valmiiksi noin 76 200 opiskelijaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Keskusta haluaisi eläkerahastot tukemaan suomalaista omistajuutta, mutta yhtiöistä muistutetaan painoarvon olevan jo nyt korkea

United Brotherhoodin johtajaksi epäillyn miehen mukaan jäsenten huumeidenkäytön valvominen virtsatesteillä oli veljeyttä: "Pidetään toisista huolta, kun joillain lähtee vähän laukalle"

Miksi et lahjoittaisi hiuksiasi hyväntekeväisyyteen? – "Minua lohdutti ajatus siitä, että jonkun lapsen tai nuoren itsetunto kohoaa tekoni ansiosta", kertoo hiuslahjoituksen tehnyt Sofia, 29

Liikenneministeriö neuvottelee terveysturvallisuuden ohjeista joukkoliikenteeseen – Finnair edellyttää jo maskipakkoa

Ministeri Pekonen: Etätyösuosituksen päivittämistä aiheellista arvioida uudelleen

Pekka sai pankkiautomaatista setelin, josta kiinnostui ensin kaupan kassa, seuraavaksi vartija ja sitten poliisi

Poliisi: Tornion räjähdykseen ei näytä liittyvän terroristista motiivia

Poliisi vahvistaa: Helsingissä viime viikolla paljastunut henkirikos on paloittelusurma –  12 ihmistä vangittuna

Suomessa todettu vuorokaudessa 29 uutta koronavirustartuntaa –  Husin apulaisylilääkäri: "Trendi on ylöspäin, mistä pitää olla huolestunut"

Rajavartiolaitoksen esitutkinta valmistui: kaksi venäläishävittäjää loukkasi viime kuussa Suomen ilmatilaa Porvoon edustalla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.