Koululaisten maitolasti meni päin kuusta

Liukkaalle tienpinnalle yöllä satanut kostea lumi aiheutti Kuopiossa aamulla monin paikoin kaaosta.

Todellinen vaaratilanne kehkeytyi Niiralassa Kotkankallionkadulla. Täydessä lastissa ollut maitoauto liukui päin suurta kuusta ja kaatoi sen.

–Huomasin, etten pääse rinnettä ylös ja yritin ohjata ajoneuvoa ojaan, ettei se liukuisi päin talojen seiniä. Huomasin takapeilistä suuren kuusen, ja päätin antaa auton liukua sitä vasten, Valion maitorekkaa kuljettanut Antti Hämäläinen kertoo.

Ylikonstaapeli Pertti Könönen piti kuljettajan ratkaisua oikeana.

–Onnettomuuspaikalla olivat kaikki vaaratilanteen ainekset kasassa. Tietä pitkin kulkee koululaisia Minna Canthin kouluun, ja ympärillä on runsaasti asutusta, Könönen sanoo.

Hämäläisen ratkaisun myötä kuorma-auto törmäsi turvallisesti kuuseen eikä ajautunut jalankulkijoita päin. Laho kuusi kuitenkin katkesi törmäyksen voimasta. Rytinä oli painavan ajoneuvon törmäyksessä kova, ja kuljettaja hyppäsi ajolinjan varmistettuaan itse viime hetkellä kyydistä pois.

Suurta kuusta raivattiin aamulla moottorisahoin pois tieltä, ja liukas rinne hiekoitettiin.

Aluksi näytti sille, että koulun oppilaat jäisivät ilman maitoa, mutta ruokapalvelun vastaava Terttu Ryhänen sai Niiralan koulun keittiöstä apua.

–Saimme sen verran maitoa lainaan, että tämä päivä pärjätään, Ryhänen kiittää.

Lumi sekoitti arkea muuallakin Kuopiossa. Ylikonstaapeli Könösen mukaan kaikki viisi poliisipartiota olivat aamuntunneilta saakka täystyöllistettyinä huonon kelin vuoksi. Moottoritiellä sattui kymmeniä lieviä ulosajoja, ja moni myöhästyi tänään työpaikaltaan.

Heittelehtivä auto aiheutti vaaratilanteen Vieremällä

Auto luiskahti ojaan Lapinlahdella