Kreikan hallitustunnustelut jatkuvat huomenna

Kreikassa hallitustunnustelut ovat päättyneet tältä päivältä. Presidentti Karolos Papoulias jatkaa keskusteluja huomenna kaikkien puolueiden kanssa. Vain uusnatseiksi luonnehdittua Kultainen aamunkoitto -puoluetta ei ole kutsuttu mukaan.

Sosialistisen Pasokin mukaan tilanne on hyvin vaikea ja enemmistöhallituksen saavuttaminen vaikuttaa epätodennäköiseltä. Puolueen mukaan presidentti ehdottaa väliaikaisen virkamieshallituksen muodostamista.

Jos hallitusta ei saada kasaan torstaihin mennessä, Kreikassa pidetään kesäkuussa uudet vaalit. Tilanne saattaa johtaa maan irtautumiseen eurosta.

Säästötoimia vastustavat vasemmistopuolueet Syriza ja Demokraattinen vasemmisto ilmoittivat ottavansa osaa tiistaina neuvotteluihin. Syriza tyrmäsi kuitenkin tuoreeltaan presidentin ehdottaman virkamieshallituksen muodostamisen.

Reilu viikko sitten pidetyt parlamenttivaalit veivät Kreikan poliittiseen pattitilanteeseen, jossa jo kolme hallitustunnustelijaa on epäonnistunut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.