Krista Mikkonen harkitsee lähtevänsä vihreiden puheenjohtajaehdokkaaksi

Joensuulainen kansanedustaja Krista Mikkonen (vihr.) harkitsee lähtevänsä ehdolle vihreiden puheenjohtajaksi. Hän sanoo, että kertoo kantansa ehkä jo lauantain piirikokouksessa, mutta viimeistään tämän kuun loppuun mennessä.

Mikkonen sanoo miettivänsä asiaa sekä puolueen näkökulmasta että omasta näkökulmastaan.

- Olen kannustanut koko eduskuntaryhmäämme, että jokaisen siellä olevan tulisi miettiä, onko valmis lähtemään kisaan mukaan.

Vihreiden Savo-Karjalan piirin puheenjohtajisto on pyytänyt Mikkosta asettumaan ehdolle vihreiden puheenjohtajaksi.

Eduskuntaryhmän puheenjohtajana tällä hetkellä toimiva ensimmäisen kauden kansanedustaja Mikkonen on toiminut aiemmin vihreiden varapuheenjohtajana. Vihreät valitsee uuden puheenjohtajan puoluekokouksessa Tampereella 17.-18.6.

Savo-Karjalan piiri pyytää Krista Mikkosta asettumaan ehdolle puheenjohtajaksi