Lasse Lehtinen sotaveteraaneista: "Kunnianpalautus on tapahtunut, mutta se vaati, että Neuvostoliitto hajosi"

Meillä olisi jotain opittavaa sotiemme veteraaneilta ja sotainvalideilta. Se on asenne, kuinka tarttua toimeen.

– Sotainvalidien oli sotien jälkeen pakko pyrkiä normaaliin elämään ja tehdä se itse, sanoo kirjailija, filosofian tohtori Lasse Lehtinen.

Lehtinen viittaa siihen, kuinka Sotainvalidien Veljesliitto rakensi keräysvaroin sairaaloita ja veljeskoteja. Tämä oli maailmanlaajuisestikin ainutlaatuista.

Lehtinen puhui tiistaina Kuopion Seudun Sotainvalidit ry:n 75-vuotisjuhlassa. Hän on Sotainvalidien Perinnejärjestön puheenjohtaja.

Lehtisen hiljattain edesmennyt isä Allan Lehtinen oli sotainvalidi ja aktiivinen toimija Veljesliitossa sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Hän oli Kuopion Seudun Sotainvalidien pitkäaikainen puheenjohtaja ja Pohjois-Savon piirin puheenjohtaja.

– Hän teki kolmannen elämäntyön järjestössä jäätyään eläkkeelle palopäällikön virasta. Se oli hänelle todella tärkeää ja antoi sisältöä elämään, poika arvioi.

Allan-isä oli tyypillinen sukupolvensa mies, joka ei sodasta paljon kotona puhunut. Viimeisenä vuotenaan isä tilasi sota-arkistosta itseään koskevat paperit, joihin poikakin pääsi tutustumaan.

Suomessa oli sotien päätyttyä noin 96 000 sotainvalidia, joiden keski-ikä oli 25 vuotta. Heistä elossa on nyt noin 3 000.

Aina eivät veteraanit ole saaneet suomalaisessa yhteiskunnassa ansaitsemaansa arvostusta.

– Kunnianpalautus on tapahtunut, mutta se vaati, että Neuvostoliitto hajosi.

1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla elettiin ihmeellistä aikaa. Sanottiin, mitäs menitte sinne. Oma vika, jos teiltä puuttuu jalka tai käsi. Se oli tarpeetonta ja käsittämätöntä. Luultiinko, että oltiin mieliksi itänaapurille? Siellä ei taatusti odotettu suomalaisilta sellaista käytöstä. Samaan aikaan veteraanit Neuvostoliitossa olivat erittäin suuressa arvossa.

Lehtinen nostaa esille "tämän päivän sotainvalidit", rauhan ajan syrjäytyneet nuoret.

– Nyt meillä on noin 40 000 nuorta miestä, jotka ovat hukassa. Minkälaisen järjestön pitäisi syntyä, että heidän asiansa saataisiin hoidettua? Kuka sellaisen käynnistää?

Hän muistuttaa, että suomalaiset eivät ole koskaan olleet näin terveitä, rikkaita ja koulutettuja kuin nyt.

– Meillä menee keskimäärin hyvin, Lehtinen korostaa sanaa keskimäärin.

Suomea vaivaa hänen mielestään päätöksenteon dramaattinen hidastuminen.

– Kun maassa on kahdeksan puoluetta, ei saada aikaan toimivia hallituksia. Puolueille on tärkeintä pitää kiinni äänestäjistään. Ryhmät pitävät kiinni saavutetuista eduista. Kaikki ovat omissa poteroissaan ja valittavat, jos joudutaan säästämään.

Lehtinen ehdottaa, että jokainen suomalainen voisi miettiä, millainen oli elintaso vuonna 2004 ja suostua palaamaan siihen palkoissa ja sosiaalietuuksissa.

– Islantilaisilta pudotettiin yhdessä yössä palkkoja 40 prosenttia, ja perheet joutuivat myymään toisen katumaasturin pois. Nyt he taas pärjäävät hyvin, Lehtinen sivaltaa.

– Suomessa odotetaan, että meidät vedetään kölin alta. Että Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) pukumiehet tulevat ja sulkevat lainahanat.

Sama vatulointi vaivaa myös pakolaiskriisin hoitoa.

– Meillä asutettiiin 400 000 karjalaista tai meiltä lähti 350 000 ihmistä Ruotsiin. Ne olivat paljon isompia kansainvaelluksia.

Turvapaikanhakijoiden vyöryssä viranomaiset etenevät improvisoiden.

– Kaikessa on ajatus, että kunhan vain odotetaan, niin ehkä se hätä poistuu ja tilanne paranee.

– Minun isoäidilläni oli tapana sanoa viivyttelystä: ”sit vasta koira uimaan, kun vesi on persiissä”. Me olemme nyt koiran tilanteessa. Kun vesi nousee vielä, niin sitten ehkä uidaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Syntysanoja Runnin saunassa