"Kukaan ei ole niin kateellinen kuin köyhä köyhälle"

Jos kaikki olisi mennyt kuin ihmiselon ihannekuvassa, Jorma Huusko olisi juuri jäänyt eläkkeelle.

Takana olisi pitkä ja tasainen työura. Hän asuisi mukavasti rouvansa kanssa talossa, joka on maksettu aikapäiviä sitten.

Rahaa olisi sopivasti eläkepäivien ratoksi. Olisi uutta tavaraa, kivoja harrastuksia ja ehkä leppoisia konjakkihetkiä silloin tällöin.

– En minä ikinä mieti entä jos. Tietysti jos olisi yltäkylläisyyttä, olisi se parempi. Mutta mistä sitä tietää, mitkä murheet olisi silloin. Jos niitä konjakkeja ottaisi koko ajan, niin haima poksahtaisi, Jorma Huusko naurahtaa.

Sonkajärveläinen Huusko, 65, asuu poikansa omistamassa talossa, eikä tarvitse maksaa vuokraa. Rahaa jää verojen jälkeen noin 700 euroa kuussa. Eläke on pieni, sillä Huusko teki töitä pääosin yrittäjäpohjalta laskutusperiaatteella.

Kotoa Huusko lähti jo 14-vuotiaana. Isä oli kuollut kaksi vuotta aiemmin, ja äiti piti huolta lapsista, joita oli 12.

Ajat olivat tiukat, eikä niitä muistellessa voi välttyä kyyneleiltä.

– Minä lähdin Jyväskylään kouluun ja töihin, että kotona olisi vähemmän suita ruokittavana. Kerjäämisen opin jo silloin, Huusko sanoo.

Ensin Huusko opiskeli automaalarin ammatin ja teki maalaajan ja massaajan töitä. Tutuksi tulivat myös rakennusalan työt. Hän asui Hangossa, kunnes työt loppuivat reilu kymmenen vuotta sitten.

– Yritysjärjestelyjen takia puolet työntekijöistä laitettiin pois. Minä tulin silloin takaisin kotiseuduille.

Vuosiin mahtuu kaksi päättynyttä avioliittoa. Ensimmäisestä liitosta syntyi kaksi lasta, joista toinen on tehnyt Huuskon ukiksi.

Siinä mielessä Jorma Huusko on rikas mies.

– Muuten olen varmasti huono-osainen. Työttömyys rassasi pitkän aikaa, eikä rahaa ole ikinä ollut muutenkaan. Se oli hirveän masentavaa. Itse en helposti periksi anna, mutta jossain vaiheessa oli pakko. Töitä ei vain ollut.

Huusko ei muista, milloin olisi ostanut itselleen jotain isompaa. Vaatekaupoilla hän ei ole käynyt miesmuistiin. Mutta ei Huusko missään rääsyissä kulje.

– Pitää vaan oppia elämään sen mukaan mitä on. Ja jos ei ole tekemistä, sitä pitää kehittää itse.

Huusko onkin alkanut käyttää aikaansa muiden auttamiseen. Hän osallistuu Sonkajärven Päiväkeskus Pysäkin toimintaan ja käy esimerkiksi viemässä ruokia peräkylille.

– Itse en koe sitä edes vaivana, mutta autettaville se on tärkeää. He oikeasti osaavat sanoa kiitoksen. Tuo se minullekin merkitystä.

Huusko itse tuli Pysäkille ensimmäisen kerran melkein heti kun jäi kokonaan töitä vaille.

– Ruoka maksaa vain kolme euroa. Täällä kun käy syömässä, siinähän menee jo puoli päivää.

Muutakin ohjelmaa on. Joka viikko on istumalentopalloa, silloin tällöin retkiä ja muitakin tapahtumia.

Perjantaisin Pysäkiltä saa kaupan lahjoittamaa vanhentunutta sapuskaa.

–  Niiden hakuun on kynnys kyllä aika kova. Minullekin on sanottu, että mitä sinä täällä teet, kun muilla on asiat huonommin. Minusta tuntuu, että kukaan ei ole niin kateellinen kuin köyhä köyhälle. Ei köyhät osaa kadehtia varakkaita.

Huusko sanookin moneen otteeseen, että hän on melko terve ja katto on pään päällä. Hän on hakenut ja saanut apua.

– Ihmiset jotka istuvat kylillä ja juovat vain kaljaa, eivät edes hakeudu tänne. He laittavat kolme euroa mieluummin kaljaan kuin ruokaan.

Huuskolla itsellään ei ole ollut alkoholin kanssa ongelmia.

– Olen kyllä nähnyt mihin se johtaa. Täälläkin on kaikilla omat ongelmansa. On paniikkihäiriöitä ja muita sairauksia. Jotkut niistä puhuvat ja toiset eivät.

Tämä kevät toi mukanaan suuren surun Huuskollekin. Naisystävän hautajaiset olivat kaksi viikkoa sitten.

– Vaikeuksissa on entistäkin tärkeämpää, että on ihmisiä lähellä.

Jorma Huusko tunnistaa jaon, joka ihmisten välillä on.

– Työssäkäyvät ovat omissa porukoissaan ja me omissa. Ne porukat eivät kohtaa.

Huuskon mielestä se ei ole kenenkään vika, ei edes yhteiskunnan. Ihmisillä on vain eri rooleja.

– En tiedä onko minun osani kohtaloa vai mitä, mutta muutosta on vaikea yht’äkkiä tyhjästä nyhjästä.

Jos Huusko saisi päättää, hän toivoisi huono-osaisten tukemiseen henkilökohtaisempaa otetta.

– On aivan sama mitä me keskenämme puhumme ja suunnittelemme. Joku voisi vaikka soittaa ja kysyä, miten kukin pärjää. Silloin voisi ehtiä vielä siihen muutokseenkin. Valinnat pitää tehdä silloin kun tilanne on menossa. Jälkikäteen ei voi enää mitään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Hyvät toimintamallit talteen huono-osaisten tukemiseksi