Kuntalaisilla vahva halu vaikuttaa

Kuntalaisten halu vaikuttaa oman kotikuntansa asioihin on vahvistunut. Kuntaliiton tekemän kyselyn mukaan yli puolet kuntalaisista haluaisi äänestää kotikuntaansa koskevista, tärkeistä asioista. Lähes yhtä moni olisi valmis valitsemaan kuntansa johtajan suoralla vaalilla.

Kansanäänestyksen kannatus onkin kunnallisessa päätöksenteossa vahvistunut selvästi vuodesta 2004.

Kuntalaiset myös kokevat omien vaikutusmahdollisuuksiensa parantuneen neljän viime vuoden aikana. Äänestämisen ohella tehokkaiksi vaikutuskeinoiksi koettiin käyttäjäkyselyihin vastaaminen, vanhempainiltoihin ja talkoisiin osallistuminen sekä yhteyden ottaminen viranhaltijaan.

Kuntalaisaloitteita tehtiin sen sijaan hyvin vähän.

Kuntaliiton viime syksynä tekemään kyselytutkimukseen vastasi 13 000 kuntalaista eri puolilta Suomea.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.