Omien matkalaskujen hyväksymistä ja erittelemättömiä edustuskuluja - Sairaanhoitopiirin luottokorttien käytössä epäselvyyksiä

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin teettämässä selvityksessä ehdotetaan tarkennuksia kuntayhtymän koulutus- ja matkalaskujen sekä edustuskulujen hyväksymisiin.

Selvityksen mukaan edustuskulujen tarjoilulaskuista eivät ole selvinneet kaikki tiedot tilaisuuksista ja niiden osallistujista. Sisäinen tutkinta ei löytänyt tapauksista väärinkäytöksiä, mutta tarkastajat kaipaavat varojen käyttöön läpinäkyvyyttä.

Tarkastajien mukaan matkalaskun käsittelijä on hyväksynyt joissakin tapauksissa omia matkalaskujaan. Raportissa huomautetaan, että hyvään hallintotapaan kuuluu hyväksyttää matkalaskut esimiehellä myös hallinnon ylimmillä tasoilla. Kenenkään ei pitäisi hyväksyttää menoja myöskään omilla alaisillaan.

Raportissa luonnehdintaan edustuskuluihin ja suhdetoimintaan käytettyjä kuluja kohtuullisiksi ja tarpeellisiksi.

Edustamiskulujen väärinkäytökset ovat nousseet Kuopiossa esille, koska Savonia-ammattikorkeakoulun yhtymähallitus antoi kirjallisen varoituksen kuntayhtymän johtajalle Veli-Matti Tolpille. Varoituksen syynä oli virkavelvollisuuksien laiminlyönti. Myös talousjohtaja Olli Helanterä sai huomautuksen.

Hallitus puolestaan erosi valvontatehtävän laiminlyönnin ja menetetyn toimintakyvyn takia.

Lue lisää aiheesta torstain Savon Sanomista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.