Kuntien talous synkkeni viime vuonna – kartalle kaksi uutta kriisikuntaa

Suomeen on tulossa kaksi uutta kriisikuntaa: Honkajoki Satakunnassa ja Kyyjärvi Keski-Suomessa. Honkajoki päätyi kriisikunnaksi myös vuonna 2014.

Valtiovarainministeriön alustavien tietojen mukaan kriisikuntia ovat edelleen myös Jämijärvi Satakunnassa ja Teuva Etelä-Pohjanmaalla.

Ministeriö saa kuntien tilinpäätökset käyttöönsä touko–kesäkuun vaihteessa.

– Silloin tiedämme kriisikunnat tarkasti ja virallisesti ja katsomme tarvittavat toimenpiteet, kertoo neuvotteleva virkamies Vesa Lappalainen valtiovarainministeriöstä.

Kertynyttä alijäämää

Kuntalain mukaan kriisikunnan taloudellinen asema on erityisen vaikea. Lappalaisen mukaan niin Honkajoella, Kyyjärvellä, Jämijärvellä kuin Teuvalla näyttää olevan kyse samasta asiasta: kuntakonsernilla on kertynyttä alijäämää uusimmassa tilinpäätöksessä vähintään 1 000 euroa ja sitä edeltäneessä vähintään 500 euroa asukasta kohden.

Jos kunta täyttää kriisikunnan kriteerit, valtio voi käynnistää arviointimenettelyn. Valtiovarainministeriön nimeämä työryhmä tekee ehdotuksen tarvittavista toimenpiteistä talouden tasapainottamiseksi.

– Jämijärvi ja Teuva vasta olivat arviointimenettelyssä. Niiden osalta täytyy ratkoa, aloitetaanko menettelyä uudestaan.

Mikäli mahdollisuudet talouden tasapainottamiseksi näyttävät epärealistisilta, esitetään kuntajakoselvittäjän asettamista. Lopputuloksena voi siis häämöttää kuntaliitos.

Kaksi kolmasosaa painui miinukselle

Kuntaliiton mukaan kuntatalous näyttää viime vuoden tilinpäätösarvioiden valossa hälyttävän synkältä.

– Vuonna 2017 kunnilla oli tosi hyviä tilinpäätöksiä, mutta viime vuonna ne sukelsivat monella pahasti, kertoo kehittämispäällikkö Sari Korento Kuntaliitosta.

Tulos painui viime vuonna negatiiviseksi 196:ssa eli jopa noin kahdessa kolmasosassa kunnista. Vuotta aiemmin näin kävi vain 55 kunnassa.

– Viime vuosi toi monelle kunnalle alijäämää.

Kuntaliiton mukaan suurin yksittäinen tekijä kuntatalouden heikentymisessä on kilpailukykysopimus.

Kriteerejä uudistettu

Kriisikuntia koskevaa sääntelyä uudistettiin konsernitilinpäätöstä korostavaan suuntaan vuonna 2015. Muutoksia alettiin soveltaa kahta vuotta myöhemmin. Tuolloin, vuonna 2017, kriisikunniksi joutuivat Jämijärvi ja Teuva sekä Hyrynsalmi Kainuussa ja Ähtäri Etelä-Pohjanmaalla.

Viime vuonna Hyrynsalmi pääsi listalta pois eikä uusia tullut tilalle. Nyt listalta näyttää pääsevän pois Ähtäri.

Kriisikuntakriteerejä uudistettiin jälleen maaliskuun alusta. Uusia raja-arvoja sovelletaan ensimmäisen kerran vuonna 2022 vuosien 2020 ja 2021 tilinpäätösten perusteella.

– Uudet tunnusluvut kuvaavat kunnan taloudellista tilaa paremmin kuin aikaisemmat (vielä sovellettavat), Korento sanoo.

Kriisikunta

Kolme eri edellytystä

Kuntalain mukaan kriisikuntamenettely voidaan käynnistää, jos

1) kunta ei ole kattanut peruskunnan taseeseen kertynyttä alijäämää määräajassa.

2) kuntakonsernilla on kertynyttä alijäämää uusimmassa tilinpäätöksessä vähintään 1 000 euroa ja sitä edeltäneessä vähintään 500 euroa asukasta kohden.

3) jos kunta ja kuntakonserni täyttävät kaikki seuraavat neljä kriteeriä kahtena vuotena peräkkäin: kuntakonsernin vuosikate on negatiivinen, kunnan tuloveroprosentti on vähintään 1,0 prosenttiyksikköä korkeampi kuin kaikkien kuntien painotettu keskimääräinen tuloveroprosentti, kuntakonsernin lainamäärä asukasta kohden ylittää keskimääräisen lainamäärän vähintään 50 prosentilla sekä kuntakonsernin suhteellinen velkaantuneisuus on vähintään 50 prosenttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Netissä kauppaa käyviä huijataan yhä useammin väärennetyillä kuiteilla

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden palautus etenee

Andersson kehui perussuomalaisia Suomi-Areenassa – "Jäsenistö muutti hallituksen kokoonpanon"

Kokoomuksen Porin-varavaltuutettu soitti hätäkeskukseen ja uhkasi polttaa Huhtasaaren talon – sai syytteen vain perättömästä vaarailmoituksesta, ei laittomasta uhkauksesta

Kolmevuotias lapsi hukkui jokeen Lahdessa

Miehen epäillään pahoinpidelleen avopuolisonsa Kuusamossa – nainen löydettiin myöhemmin kuolleena

Tuhansien ihmisten huijaamista yrittäneitä miehiä ei pysäyttänyt edes rikostuomio –  kaksikko kauppasi katteettomia palveluita ja lähetteli perusteettomia perintäkirjeitä

Tänään voi seurata Kuun punertavaksi muuttavaa osittaista kuunpimennystä – pimennys näkyy parhaiten illaksi selkenevässä Etelä-Suomessa

Suomalainen vehnänviljelijä sai huomiota Ursula von der Leyenin puheessa – Nämä kolme kysymystä suomalaismepit kysyivät komission puheenjohtajaehdokkaalta

Moni luulee olevansa porvari, mutta on professorin mukaan väärässä – kevään vaalit osoittivat vanhojen yleispuolueiden ongelmat

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.