Kuopio ei kuulu riskialueisiin

Ilta-Sanomat uutisoi tänään keskiviikkona, että Kuopio olisi Simon, Närpiön ja Kajaanin ohella uusi puutiaisaivokuumeen riskialue. Infektiosairauksien erikoislääkäri Irma Koivula Kuopion yliopistollisesta sairaalasta kuitenkin sanoo, ettei tämä pidä paikkaansa.

–Viime vuosien aikana Pohjois-Savossa on todettu yksi alueelta saatu tapaus eli ne ovat todella harvinaisia, Koivula huomauttaa.

–Meidän alueelle tilastoidut tapaukset ovat olleet sellaisia, että henkilö on saanut tartunnan muualla Suomessa tai ulkomailla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kuitenkin tilastoi puutiaisaivokuumetapaukset tartunnan saaneen henkilön kotipaikkakunnan mukaan.

Puutiaisaivokuumeen voi saada punkeista.

Vuonna 2011 THL:n tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin 62 TBE-vasta-ainelöydöstä, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Joskin vain 43 henkilöllä oli puutiaisaivokuumeeseen sopiva taudinkuva. Sairastuneet olivat 6–80-vuotiaita.

Vuosina 2000–2010 TBE-vasta-ainelöydöksiä oli 16–44/vuosi.

Tartuntataudit Suomessa 2011 -raportin mukaan positiivisia puutiaisaivokuumelöydöksiä todettiin viime vuonna touko–marraskuussa, eniten elokuussa.

Sairastuneista kahdeksan oli ahvenanmaalaisia, jotka eivät olleet ottaneet rokotetta puutiaisaivokuumetta vastaan. 33 oli kotoisin muualta Suomesta, yksi oli Ahvenanmaalla tartunnan saanut ulkomaalainen ja yksi oli Ruotsissa tartunnan saanut ruotsalainen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.