KYSin Epilepsiakeskus hyväksyttiin eurooppalaiseen verkostoon

Kuopion yliopistollinen sairaala on hyväksytty eurooppalaisen Harvinaiset ja vaikeat epilepsiat -osaamisverkoston jäseneksi. Jäsenyys tarkoittaa käytännössä sitä, että asiantuntijat voivat jakaa tietoa ja kysyä neuvoa toisilta verkoston jäseniltä eri puolilta Eurooppaa.

– Tällä on suuri merkitys KYSille. Jatkossa esimerkiksi vaikeissa tai harvinaisissa tapauksissa voimme kysyä neuvoa videopuheluiden avulla toisilta sairaaloilta ilman, että potilaiden täytyy lähteä mihinkään, kertoo professori ja ylilääkäri Reetta Kälviäinen KYSin Epilepsiakeskuksesta.

Myös suomalaista osaamista voidaan jatkossa jakaa paremmin maailmalla. KYSissä on erityisosaamista tietyissä harvinaisissa epilepsiasairauksissa, jotka ovat yleisempiä erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa kuin missään muualla.

– Esimerkiksi etenevä myoklonus-epilepsian tyyppi 1 on sellainen harvinainen sairaus, jossa meillä on maailman laajin aineisto potilaita. Muutenkin harvinaisissa sairauksissa on joskus asioita hyvä miettiä yhdessä, isommalla porukalla.

Apua toisista maista voi jatkossa parhaimmillaan saada päivystyksenä, mutta videopalaverit pyritään järjestämään viikkojen sisällä.

– Aikaisemminkin neuvoa on voitu kysyä muualta, mutta nyt se on virallista ja jatkuvaa eikä ole vain kiinni siitä, ketä sattuu tuntemaan.

Epilepsia-osaamisverkostossa on yhteensä 24 terveyspalveluntuottajaa. Ensimmäiset eurooppalaiset osaamisverkostot aloittavat toimintansa keskiviikkona 1. maaliskuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.