Kuopion budjetti turvaa palvelut

Kireä ja niukka, mutta palvelut turvaava.

Näin luonnehtii Kuopion kaupunginjohtaja Petteri Paronen kaupungin ensi vuoden talousarviota.

Talousarvio näyttää kaupungille ensi vuonna 6,2 miljoonan euron ylijäämää.

Kasvu jää kuitenkin inflaation puristuksessa reaalisesti nollaan.

Verotuloja kaupunki kerää ensi vuonna 336 miljoonaa euroa eli 2,4 prosenttia enemmän kuin tänä vuonna.

Silti kaupunki joutuu suitsimaan menojaan ja kasvattamaan lainamääräänsä. Lainaa jokaisella kuopiolaisella on ensi vuonna jo lähes 2 000 euroa..

Kaupungin tämän vuoden menot kasvoivat odotettua enemmän. Tästä syystä kaupunki joutuu hillitsemään menojaan entistä enemmän ensi vuonna.

Yhdeksi kipukysymykseksi saattaa nousta luokkakokojen suurentaminen perusopetuksessa. Tuntikehyksen leikkaamisesta lähes 600 viikkotunnilla tehdään erillispäätös keväällä, kun tiedossa on opetusministeriön linjaus avustusten myöntämisessä.

Vanhuspalveluissa kaupunki panostaa entistä enemmän siihen, että ikääntyneet voisivat asua entistä pidempää kotonaan.

Kaupunki investoi ensi vuonna runsaalla 60 miljoonalla eurolla. Myös tuleviin vuosiin kohdistuu kovia investointipaineita.

Parosen budjettiesitys huolestuttaa rehtoria