Kuopion bussiturman kuolemantapaukset aiheutuivat auton sivuttaisesta putoamisesta radalle

Kuopion elokuisen bussiturman vakavimmat vammat aiheutuivat siitä, kun risteyksessä kolaroinut linja-auto putosi junaradalle Kuopion Kolmisopessa.

Kun linja-auton kuljettaja ei hiljentänyt auton vauhtia ajoissa, auton kääntäminenkään risteyksessä ei onnistunut, vaan se kaartoi yli keskisaarekkeen ja suistui vinosti sillan kaiteen läpi.

Auto putosi ilmalennon jälkeen junaradan kallioleikkauksen päälle vasen kylki edellä. Auton peräosa putosi radalle ja keula jäi nojaamaan kallioleikkauksen yläosaan.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukana neljä ihmistä kuoli ja muutamille tuli vakavimmat vammat siitä sivuttaisesta törmäyksestä, kun linja-auton perä iskeytyi junarataan.

Auton peräosan sivuttaisliike aiheutti matkustajien iskeytymisen vasten auton matkustamon sivuseinää.

Matkustamon etuosassa olleet henkilöt selvisivät sen sijaan hengissä, vaikka saivat eri asteisia vammoja.

Onnettomuustutkintakeskuksen väliraportin mukaan onnettomuudesta ei olisi tullut suuronnettomuuta, jos auto ei olisi pudonnut junaradan kallioleikkaukseen.

Onnettomuustutkintakeskuksen tutkinta Kuopion bussiturman tapahtumien kulusta on valmistunut, mutta turvallisuustutkinta jatkuu vielä muilla selvityksellä. Tutkintaselostus kokonaisuudessaan valmistuu keväällä 2019.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Törmäystutka ja automaattinen hätäjarrutus olisivat mahdollisesti estäneet bussiturman

Bussiturman kuljettajan sairauteen ei ollut puututtu ajoterveystarkastuksissa

Bussin kuljettaja arvioi risteyksen väärin – vireystila oli huono ja puskat edessä

Uusimmat

Kotimaa

Mikä on al-Holin leiri, keitä siellä on ja mistä nyt kiistellään?

Ahmaa saa edelleen metsästää, lupia enintään vain kahdeksan

Onko al-Holin lapsia yritetty pelastaa kiireellisen sijoituksen perusteella? – Lapsiasiavaltuutetun mukaan sitä on aiemmin sovellettu ulkomailla ja se voisi sopia nytkin

Demokraatti: Poliisihallitus on tehnyt valtakunnansyyttäjälle tutkintapyynnön vuotaneesta al-Hol-asiakirjasta

Oikaisu

EU-johtajat väänsivät kättä ilmastotalkoiden rahoituksesta

Arhinmäki torjuu poliittisen päätöksen al-Holista: "Hallitus ei voi päättää, koska lainsäädäntöä kunnioitetaan ja koska ei"

Keskustan Lohi saanut paljon palautetta: "Lapsia voidaan auttaa"

Al-Holin leiriläisten kohtalossa on monta kysymystä, joihin selvyyttä odotetaan eduskunnan välikysymyskeskustelussa

Hälytysajossa ollut poliisi kolaroi risteyksessä – syyllistyi liikenneturvallisuuden vaarantamiseen mutta ei saanut rangaistusta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.