Kuopion huumepoliisien törkeät rikosepäilyt nurin

Kuopion huumepoliiseista kukaan ei saa syytteitä törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Valtakunnansyyttäjänvirasto on tehnyt asiassa syyttämättäjättämispäätökset eikä poliiseja epäillä enää törkeistä virka-rikoksista.

Neljä huumepoliisia on ollut rikoksista epäiltyinä viime vuoden syksystä asti.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen vetämän syyttäjäryhmän tämänpäiväisten päätösten mukaan kolmen poliisin osalta asiassa ei nosteta mitään syytteitä.

Ryhmän esimiehelle syyttäjä vaatii kuitenkin sakkorangaistusta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Hänenkään osalta vakavimmat rikosnimikkeet eivät johda syytteisiin, vaan syyttäjä teki niistä syyttämättäjättämispäätöksen.

Perusteena esimiehen saamalle yhdelle haastehakemukselle on yksi syyttäjäryhmän puutteelliseksi tai virheelliseksi katsoma merkintä viranomaisten asiakirjoissa.

Esimies on vastuussa tutkinnassa käytetyistä tutkintakeinoista - mukaan lukien haetut salaiset pakkokeinot kuten telekuuntelu.

Syyttäjäryhmän mukaan Kuopiossa oli tehty virheellinen tai puutteellinen merkintä telekuuntelun lopettamisasiakirjoihin. Esimies kiistää, että asiassa olisi ollut kyse rikoksesta tai edes virheestä, vaan oikeasta toimintamallista niillä senhetkisellä tiedoilla.

Asia jäi Helsingissä tutkimatta

Ketään Kuopion huumepoliisin poliiseista ei syytetä heidän toimistaan tutkinnan tietojen välittämisessä Aarnion alaiselle.

Kuopion huumepoliiseilla ei ollut tietoa eikä siihen aikaan syytä epäillä, etteikö välitettyjä tutkinnallisia tietoja olisi ollut tarkoitus käyttää oikein Helsingin poliisissa.

Jari Aarnio sen sijaan sai samassa asiassa jo aiemmin syytteen törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Hänen alaisensa, Helsingin huumepoliisin rikosylikonstaapeli sai samassa asiassa syytteen törkeästä virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Syyttäjien mukaan heidän takiaan sekä Kuopion että Helsingin poliisissa jäi tutkimatta helsinkiläiseen naiseen kohdistunut huumerikosepäily yli kolme vuotta sitten.

Syytetyt ovat kiistäneet syytteet.

Taustalla vuoden 2012 tapahtumat

Kuopion huumepoliisien osalta prosessi on ollut pitkä, sillä heitä koskevat epäilyt tulivat laajalti julkisuuteen jo viime vuoden syyskuussa, kun niin kutsuttu Aarnio-tutkintaryhmä teki paikan- ja laite-etsinnän Kuopion poliisiasemalle ja otti kolme poliisia kiinni kuulusteluja varten.

Tutkinnan syynä oli erilaisia epäilyjä. Rikostutkintaan johtivat lopulta sähköpostiviestit, joiden mukaan Kuopion huumepoliisi oli välittänyt tutkinnallisia tietoja Helsinkiin.

Nyt syyttämättäjättämispäätöksiin johtaneessa tapauksessa oli alunperin kyse alkuvuodesta 2012, jolloin Kuopion huumepoliisin tietoon tuli sattumalta epäilty hasiskauppias Kuopiossa.

Miehen toimet tutkittiin ja hän sai asiassa vankeusrangaistuksen.

Miehellä oli prepaid-kännykkä, jossa oli numeroita epäillylle hasiksen isommalle välittäjälle. Naisen epäiltiin välittäneen huumeita Helsingistä Kuopioon.

Kuopion huumepoliisit rajasivat oman tekemänsä rikostutkinnan Kuopioon. Esimies puhui asiasta Helsingin huumepoliisin yhteyshenkilön, Aarnion alaisen rikosylikonstaapelin kanssa ja jäi siihen käsitykseen, että Helsingin poliisilla on kesken jokin laajempi tutkinta, johon nainen liittyy.

Kuopion huumepoliisit välittivät naisen puhelintiedot Helsingin rikosylikonstaapelille. Myöhemmin selvisi, että hän oli välittänyt ne Aarniolle, eikä Helsingin poliisin ollut tutkinut naisen toimia lainkaan.

Naista syytetään nyt törkeistä huumausainerikoksista niin kuin Aarniotakin. Syyttäjien mukaan nainen on Aarnion rikoskumppani. Toinen puoli on kiistänyt huumekaupan ja vedonnut naisen olevan Aarnion pitkäaikainen tietolähde.

Helsingin rikosylikonstaapeli kertoi omassa kuulemisessaan oikeudessa, että nainen oli Helsingin poliisin tietolähde, mutta hän ei ollut vahvistanut tätä Kuopioon.

Mies kertoi oikeudessa myös, ettei hän ollut luvannut Kuopion esimiehelle Helsingin poliisin tutkivan juttua, vaan oli antanut ymmärtää, että heillä on keskeneräistä naisen kanssa.

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Poliisipäällikkö: Hyvä että huumepoliiseista saatiin vihdoin ratkaisu

Näin Kuopion huumepoliisit kommentoivat: Kestipä kauan

Poliisin kiusallinen virhe yritetty salata - johto sotki keskenään kaksi eri rikostutkintaa

Aarnio-tutkintaryhmästä uusi rikostutkinta - Kuopion poliisit älähtivät etsinnästä

Aarnio-vyyhti: Naiselle tarjottiin etuuksia ja kyseltiin muista poliiseista

Huumepoliisitutkinta: Kuopiolaisten niskaan lisää paineita

Rikosnimikkeet vaihtuvat, huumepoliisit roikkuvat epäiltyinä

Käräjäoikeus hylkäsi huumepoliisin kantelun

Tietolähteiden käyttö on herkkä asia

Poliisiylijohtaja kertoi väärää tietoa todistajana