Kuopion kauppahallissa jopa 40 astetta

Kuopion kauppahallin sisälämpötila on viime päivien aikoina noussut jopa neljäänkymmeneen asteeseen. Syynä on kauppahallin remontin toteutussuunnitelmasta pois jäänyt jäähdytyslaitteiden asennus.

Toimitilajohtaja Veli-Matti Paanasen mukaan vuoden 2009 suunnitelmassa kauppahalliin ei pitänyt tulla lainkaan ilmastointia. Vuoden 2012 päätös ilmastoinnista muutettiin. Tietokatkosten vuoksi muuttunut päätös ei kulkeutunut remontin toteutussuunnitelmaan asti.

Kauppiaiden mukaan sisälämpötilat ovat vaihdelleet 30–40 asteen välillä. Viime päivien helteiden aikana tukalissakin oloissa työskentelevät yrittäjät turvautuvat irtotuulettimiin.

Kauppahallin päädyssä hallin vihannespuotia pitävä Kati Miettinen tuulettaa myymäläänsä pitämällä ikkunoita auki.

–Kyllähän tämä jaksamista koettelee. Lämpömittari kipusi eilen 40 asteeseen, ja siihen loppuivat mittarin viivat.

Miettisen mukaan tilannetta eivät helpota seitsemän täydellä teholla kuumaa puhaltavaa kylmälaitetta.

–Tänään olisi tarkoitus lähteä ostamaan tänne muutama tuuletin.

Ilmastointi remontoidaan kauppahalliin jälkikäteen kesän aikana.