Kaupungeissa jaetaan ilmaisia lounaita – kauppojen myymättä jääneet elintarvikkeet vihdoin hyötykäyttöön

Kuopiossa järjestetään tulevana torstaina ensimmäistä kertaa Saa syödä! -tempaus.

Kuopion satamassa Kesämakasiinin tiloissa jaetaan 10. syyskuuta 1 000 Savonia-ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden valmistamaa ilmaista lounasta, joiden raaka-aineina käytetään kauppojen ja tuottajien myymättä jääneitä, muutoin roskiin päätyviä kasviksia.

Paikalla on asiantuntijoita Martoilta, 4H-yhdistykseltä, Jätekukolta ja Famifarmilta. Lisäksi ravitsemusterapeutti Hanna Partanen luennoi aiheesta ”Jatkojalosta laatua lautaselle”.

Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelija ja Kuopion hävikkiruokatapahtuman projektipäällikkö Antti Heiska haluaa olla mukana herättämässä ihmisten kiinnostusta hävikkiruoan minimoimiseen.

– Tuntuu järjettömältä, että vuosittain ruokaa menee biojätteeksi noin 23–26 kiloa henkilöä kohden. Ruoan voisi käyttää paljon paremmin. Itse olen maalta kotoisin, joten ruoan haaskaus tuntuu hyvin konkreettiselta, Heiska kommentoi järjestäjien tiedotteessa.

Tempaus järjestetään Kuopion lisäksi Helsingissä, Turussa sekä Tampereella. Mukana olevissa kaupungeissa lounaita jaetaan yhteensä 6 000 annosta. Valtakunnallisesti tapahtumaa koordinoi Motiva Oy.

Tempauksella halutaan kannustaa kaikki ruokasektorin toimijat – kaupat, teollisuuden, ammattikeittiöt ja kuluttajat – kiinnittämään huomiota ruokahävikkiin ja pohtimaan keinoja sen minimoimiseksi.

Tällä viikolla vietetään Valtakunnallista Hävikkiviikkoa. Myös Kuopion kaupunki ja Servica kannustavat työntekijöitään, asiakkaitaan ja kaikkia kuopiolaisia kiinnittämään huomiota biojätemäärään.

Servican kouluravintoloissa järjestetään Älä ruoki roskista! -kampanja, jossa koululaisille vinkataan, mitä jokainen voi tehdä biojätteen vähentämiseksi ruokailussa ja kotona.

Koulu- ja henkilöstöravintoloissa seurataan lautasilta kertyvää biojätteen määrää ja vähiten lautasjätettä tuottanut koulu palkitaan.