Kuopiossa kävi harvinaisia ja kauniita vieraita

Kuopiossa nähtiin maanantaina harvinaisia ja kauniita lintuvieraita, kun Sotkanniemen Pöksänlammen rannalla asustava Matti Ivakko huomasi pellollaan käyskentelevän kaksi poikkeuksellisen vaaleaa hanhilintua.

Hän ilmoitti havainnostaan riistapäällikkö Jouni Tanskaselle, joka puolestaan hälytti lintuasiantuntijan paikalle. Asiantuntija kutsui puolestaan omalla järjestelmällään muita lintuharrastajia.

Linnut todettiinkin pian meillä varsin harvinaisiksi tiibetinhanhiksi. Laji on kotoisin Keski-Aasiasta, mutta sitä on luonnonvaraisesti pesivänä myös Euroopassa. Ainakin Norjassa tiibetinhahia pesii säännöllisesti.

Tiibetinhanhea on kauniin ulkomuodon takia paljon lintutarhoissa, josta se on karannut Euroopan luontoon. Bongarit määrittelevät lajin toistaiseksi tarhakarkulaisten kategoriaan. Se ei ole näin ollen  pinnakelpoinen.

Sotkanniemellä kävi maanantaina runsaasti lähiseudun lintuharrastajia. Lajia ei tiettävästi ole aiemmin nähty Pohjois-Savossa. Pöksänlampi on rehevä lintujärvi, josta on tehty monia harvinaisuushavaintoja aiemminkin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Sairauslomalta askel kerrallaan palaileva al-Taee myöntää virheen painavan edelleen: Minun ei olisi pitänyt salata

Professori ei usko täysin itsestään kulkevien ajoneuvojen tulemiseen - "Liian vaikea tehtävä Suomenkin vaativissa olosuhteissa"

Seksismistä syytetty Sofia Belórfin asianajaja vertasi IL:ssä sanavalintojaan Jeesuksen vertauksiin – "Kuulijat ovat niin yksinkertaisia"

Liikemies Niko Ranta-ahon epäillään saaneen huume- ja dopingrikoksilla arviolta neljän miljoonan euron rikoshyödyn – kiistää kaikki epäillyt rikokset

Sähköisen elintestamentin on tehnyt yli puoli miljoonaa suomalaista – Pohjois-Savossa luovuttajia enemmän kuin muualla Suomessa

Kesän lämpöennätyksiä hätyytellään loppuviikosta – helteitä luvassa ainakin kuun loppuun asti

Ravustuskausi käynnistyi sunnuntaina – Rutto tappaa edelleen saksiniekkoja

Toista tuhatta sikaa kuoli ja yhtä monta altistui savulle – Nurmon sikalapalon syyksi epäillään ilmanvaihtolaitetta

Rottasotaa käydään jo älylaitteiden avulla – Tieto rotista kulkee netin kautta

Uutisanalyysi: Jatkuvan koulutuksen eväät luodaan jo kotona. Miljoona suomalaista uuden ammatin edessä. Miten se tehdään?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.