Kuopiossa tullut lähes 10 senttiä lunta vuorokaudessa – lumi uhkaa sulaa jo alkuviikosta

Kuopiossa on vuorokauden aikana satanut 8-9 senttimetriä lunta, kertoo Ilmatieteen laitos. Lumen määrä on mitattu lauantai-illan ja sunnuntai-illan väliseltä ajalta. Lumisade on ollut kovinta nimenomaan Kuopiossa; esimerkiksi Varkaudessa vuorokauden aikana on tullut vain viisi senttimetriä.

Sankka lumisade on ollut viikonloppuna pääasiassa Pohjois-, ja Etelä-Savon sekä Kainuun päällä. Pohjois-Savon pohjoisosissa, Vieremällä, lunta ei ole tullut sunnuntaina lainkaan. Lumisade väistyy viimeistään maanantaina aamuyöllä Suomen itäpuolelle.

Sää jatkuu myös alkuviikosta sateisena. Lämpötila pysyttelee nolla tuntumassa, joten sade voi tulla vetenä tai räntänä. Ilmatieteen laitoksen mukaan on mahdollista, että viikonloppuna satanut lumi sulaa jo alkuviikolla pois.

Keskiviikkona sää viilenee hieman ja sateet voivat muuttua jälleen lumisiksi. Torstaina päästään jo pakkasen puolelle ja silloin on ainakin lumisateita odotettavissa.

Itä-Suomessa on sattunut sunnuntain aikana useita ulosajoja ja kolareita sankan lumisateen vuoksi. Onnettomuuksissa ei ole sattunut henkilövahinkoja.

Rankka lumisade haittaa liikennettä Itä-Suomessa – 15 onnettomuutta kuudessa tunnissa