Kuorma-auton kuljettaja ei näe katveeseen

Kuorma-auton kuljettaja ei näe niin sanotusti kuolleissa kulmissa olevaa kevyttä liikennettä.

Jalankulkija tai pyöräilijä voi jäädä näkymättömiin etenkin auton taakse, heti keulan eteen tai myös ennen kaikkea viistosti etukeulasta ulottuviin katvealueisiin.

Jalankulkijan tai pyöräilijän jääminen kuljettajan katvealueeseen on ollut yksi riskitekijä jopa kuolemaan johtaneissa onnettomuuksia. Asialle voi kuitenkin tehdä paljon, sanovat liikenneammattilaiset.

– Liikenne on vuorovaikutusta, liikenneopettaja, yrittäjä Jussi Kuokkanen Ajoälystä muistuttaa.

Turvallisuus syntyy esimerkiksi katsekontakteista ja siitä, että jättää itselleen ja toisille aikaa havaita, keitä muita on liikkeellä. Jos liikenteessä keskittyy esimerkiksi kännykkään, vuorovaikutus tyssää siihen.

Jos näet kuljettajan kasvot, hän voi nähdä sinut

Niin liikenneopettaja kuin raskaan liikenteen ammattilaiset neuvovat, että lapset pitäisi opettaa ottamaan katsekontaktia toisiin.

– Jos jalankulkijana et näe kuorma-auton kuljettajan kasvoja, ei hänkään näe sinua, toimitusjohtaja Erkki Heiskanen Suomen Kuljetusinstituutista sanoo.

Raskaan liikenteen kouluttajana hän muistuttaa, että lasten liikennekasvatus lähtee kotoa.

Liikennealan ammattilaiset halusivat kuitenkin myös omalta osaltaan tuoda kortensa kekoon.

Perjantaina Suomen Kuljetusinstituutti, Ajoäly, Kuljetusliike Antti Airaksinen ja Kuljetusliike M. Räsänen vierailivat Kuopiossa Martti Ahtisaaren koululla, jossa kaikki koululaiset pääsivät testaamaan, miltä kuorma-auton ratissa näyttää ja millaisia katvealueet ovat.

Lapset olivat havaintoesityksistä innoissaan.

– Koska kuljettaja on niin korkealla, luulin, että hän näkee kaikkialle hyvin, Lea Pitkäniemi, 12, sanoo.

– Kuljettajan paikalta näki tosi huonosti aivan auton eteen, Alissa Bruun, 11, arvioi.

– Tänään tuli paljon uutta tietoa. Opin, että pyöräillessä pitää olla tosi varovainen, tytöt pohtivat.

Käytännön esimerkki havainnollistaa hyvin

Rehtori Titta Kaukonen kertoo, että kuljetusalan vierailu tuli tarpeeseen. Raskaat ajoneuvoyhdistelmät paikan päällä havainnollistivat opit konkreettisesti.

– Koulun ympärillä on paljon työmaaliikennettä ja liikennemäärät alueella ovat kasvaneet. Koulullamme on nykyään 477 oppilasta, Kaukonen kertoo.

– Lähialueilta on tullut palautetta, että vanhemmat pelkäävät autojen kovia tilannenopeuksia lasten koulumatkoilla, mutta myös omat oppilaamme ajavat pyörillä välillä liian suurilla nopeuksilla tilanteeseen nähden.

Ajoälyn liikenneopettajat muistuttivat koululaisia luokka kerrallaan hyvistä vinkeistä.

– Millään laitteella ei kannata paahtaa täysillä: ei autolla, ei mopolla, ei pyörällä, ei juosten, Kuokkanen vinkkaa.

Jos pyörällä ajaa yllättäen rekan eteen, lopputulos voi olla surullinen kaikille.

Kuorma-autojen ohjaamoja on virtaviivaistettu näkymien parantamiseksi ja autoissa on peruutustutkia ja lisäpeilejä. Silti turvallisuus on yhteispeliä.

Sama kuljetusalan porukka pitää valistuspäivän myös Pohjantien koululla ensi viikolla. Heiskanen haastaa muita alan yrittäjiä järjestämään vastaavia tilaisuuksia muiden koulujen kanssa.

 

 

Tausta: Kuolonkolarit puhuttavat paljon

Elokuussa 9-vuotias tyttö ylitti suojatietä Helsingin keskustassa. Kuorma-auto kääntyi risteyksessä oikealle ja törmäsi lapseen, joka menehtyi kolarissa.

Muutama päivä myöhemmin samanlaisessa tilanteessa menehtyi 11-vuotias tyttö Tampereella. Täysperävaunullinen sora-auto kääntyi oikealle ja törmäsi risteystä ylittäneeseen lapseen.

Savossa vastaava kuolonkolari sattui viime vuonna Savonlinnassa. Kuorma-auto kääntyi Savonkadulta oikealle ja törmäsi pyöräilijään. Keski-ikäinen mies menehtyi välittömästi.

Kuopiossa toissa vuonna torin kohdalla jakeluauto peruutti ja törmäsi iäkkääseen jalankulkijaan. Nainen menehtyi sairaalassa.

Vuonna 2006 Saaristokaupungissa 10-vuotias poika ajoi pyörällä peruuttavan kuorma-auton alle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lapsi kuoli kolarissa Helsingin kantakaupungissa

Hullu päivä liikenteessä - kolme pyöräilijää sairaalaan

Kuorma-auton kuljettajaa epäillään kuoleman- ja vammantuottamuksesta

Humalainen mies ajoi varastetulla kuorma-autolla ympäriinsä

Poliisi tarkasti 249 kuorma-autoa

Kuorma-auto peruutti jalankulkijan kumoon

Iäkäs nainen kuoli torin kulman kolarissa

Kuolonturma johtui väärästä liittimestä

Turvavyö pelasti rekkamiehen hengen