Tästä sääilmiöstä meteorologit saavat harmaita hiuksia

Monesti on sanottu, että meteorologit ennustavat mieluummin aurinkoista kuin sateista säätä. Kyse ei ole pelkästään siitä, että aurinkoisen sään ennustaminen on mukavampaa – se on myös helpompaa.

Varsinkin kuurosateet aiheuttavat meteorologeille harmaita hiuksia.

–·Kesällä sateet ovat suurin haaste. Niiden luonne on erilainen kuin talvella. Kesän sateet ovat paikallisia ja lyhytikäisiä, meteorologi Ari-Juhani Punkka Ilmatieteenlaitokselta sanoo.

Konstikas matalapaineen alue voi aiheuttaa sen, ettei säätä voi ennustaa luotettavasti kuin pariksi päiväksi kerrallaan.

–·Kesällä hyvän ennusteen raja voi mennä jopa 2–3 päivässä. Jos taas aurinkoinen korkeapaine osuu kohdalle, ennuste voi ulottua luotettavasti 7–10 päivän päähän.

Punkan mukaan vuodenajat ja säätilat vaikuttavat suuresti pitkäaikaisten ennusteiden luotettavuuteen.

–·Talvella hankalinta on kylmä sää, jolloin on vaihtelevaa pilvisyyttä. Silloin on hankalaa saada lämpötiloja oikein. Sen huomaa kun ajaa autolla ja seuraa lämpömittaria. Lämpötila voi vaihdella lyhyen matkan sisällä kymmenenkin astetta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.