Kylät keskittävät ääniään Karttulassa

Karttulan kuntavaaleilla on nyt poikkeuksellinen luonne: valtuutetut valitaan vain kahdeksi vuodeksi ja näistä 5-6 eniten ääniä saanutta pääsee toiselle puoliajalle Kuopion kaupunginvaltuustoon. Tämä saattaa sekoittaa poliittisen vaalipakan pahan kerran. Kylät järjestäytyvät yli puoluerajojen ja keskittävät ääniään kyläkaaneilleen. Näin neljä-viisi nohevaa kylää saa oman edustajansa Kuopioon.

Paavo Suokko povaa, että Airaksela, Pihkainmäki ja Syvänniemi saavat kolme täysmittaista valtuutettua ja pari jää keskustaajamaan. Hän myöntää, että Airakselassa on jo päätöskin keskittämisestä tehty ja siinä pysytään, vaikka kohde ei osunutkaan hänen poliittiseen viitekehykseensä.

- Ei puoluepolitiikalla ole enää merkitystä vaan kyläpolitiikalla. Valtuuston kasvot saattavat olla totutusta hyvinkin erilaiset, Suokko sanoo.

Samaa mieltä keskittämisestä on kirkonkylälle Tervon puolelta viime keväänä kotikuntaansa palannut Eila Hiltunen. - Äänestää pitää kirkonkylän palvelujen puolesta, eikä lannistua.

Pieni epävarmuus kalvaa hänen rintaansa. Pelko kunnallisten palvelujen luisumisesta Kuopioon on vanhusväestön suurin huolenaihe, varsinkin kun perusturvapalveluihin ollaan suhteellisen tyytyväisiä.

Kouluun ja nuorisoon panostettava Hän antaa täyden kympin Sisä-Savon terveyskuntayhtymän toiminnalle. Sille osaa antaa arvon vasta, kun elämä nojaa sen rakenteisiin, kuten hänen puolisolleen kävi. Vain lääkäreiden nopea vaihtuminen saa Hiltuselta hyvin pienen miinuksen.

- Kaikesta muusta selviää, kunhan perusterveydenhuollon ja vanhushuollon toimipisteet pysyvät kirkolla kuten on lupailtu, Hiltunen vakuuttaa.

Hiltusta koskettaa myös nuorison tulevaisuus. Liian moni nuori ohjautuu toimettomana kuppiloihin ja epäsosiaaliseen kierteeseen. Tällainen kehitys pitäisi katkaista. Suorastaan surullisena Hiltunen pitää lukion tulevaisuutta - sillähän ei ole enää ensimmäistä luokkaa.

Koulujärjestelmän rapautuminen murentaa tulevaisuuden kivijalkaa. Miten toivutaan lukion ensimmäisen luokan lakkauttamisesta, ja mistä ensi lukukauden toisluokkalaiset tulevat?

Tähän Hiltunen ja monet muutkin etsivät vastausta. Yhteistyö Kuopion kanssa olisi sittenkin pitänyt aloittaa aikaisemmin, kuten koulutoimenjohtaja Kari Koistinen jo hanketta valmisteli, kuntalaiset nyt miettivät.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Jouluperinteistä pidetään sitkeästi kiinni, mutta moni myös pakenee niitä ulkomaille

Tänään vietetään Jean Sibeliuksen eli suomalaisen musiikin päivää

Tänään selviävät SDP:n puoluevaltuuston valitsema pääministeriehdokas ja puolueen muiden ministeriehdokkaiden nimet

MTV Uutiset kertoo, ettei Rinne jatkaisi ministerinä – IS:n mukaan Rinteestä puuhataan varapuhemiestä

PS:n Halla-aho: Uusien vaalien järjestäminen olisi tässä tilanteessa erittäin perusteltua – puhemies Matti Vanhanen on pitänyt keskustelua uusista vaaleista ylimitoitettuna

Jenni Haukion ja jalkapallomaajoukkueen kapteenin Tim Sparvin kumppanin Jitka Novackovan puvut nousivat katsojien suosikeiksi Linnan juhlissa

Tullikoira Aino on yksi vuoden virkakoirista – paljasti vuodessa yli 1  200 kiloa elintarvikkeita

Elina Lappalainen Hannakaisa Heikkiselle: Linnan juhlista pois jääminen oli julkisuustemppu

Kaatuneen hallituksen kaikki puolueet halukkaita jatkoon samalla hallitusohjelmalla – vanhan opposition puolueet eivät hyväksy ohjelmaa

Tarjoilujen määrän arviointi onnistui Linnan juhlissa – syötävää riitti loppuun asti, mutta pois heitettävää ei juuri jäänyt

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.