Kysely: Arkkipiispaehdokkaat jakavat papiston suosion

Arkkipiispaehdokkaat näyttävät saavan varsin tasaväkisesti kannatusta seurakuntapappien keskuudessa, ilmenee Radio Dein kyselystä.

Selvityksen mukaan noin 49 prosenttia papeista pitää piispa Kari Mäkistä suosikkinaan arkkipiispanvaalien toisella kierroksella, kun professori Miikka Ruokasta kannattaa 48 prosenttia. Kysely lähetettiin sähköpostitse reilulle 2 000 papille, ja vastauksia tuli vajaat 600.

Suhtautuminen samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin jakoi myös vastaajia tasaisesti. Vajaa kolmannes oli samoilla linjoilla kuin piispainkokous, jonka mukaan parisuhteensa rekisteröityjen kanssa ja puolesta voidaan rukoilla.

Kolmannes vastaajista olisi toivonut kirkollista siunauskaavaa, mutta saman verran katsoo, ettei pappien tulisi edes vapaaehtoisesti rukoilla samaa sukupuolta olevien parisuhteen puolesta. Suurin osa Ruokasen kannattajista kuuluu kyselyn mukaan tiukimmin suhtautuvien ryhmään, kun Mäkisen kannattajista enemmistö olisi toivonut siunauskaavaa. Arkkipiispanvaalin toinen kierros käydään ensi torstaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.