Lääkäri Lantolle luettiin syyte Suomussalmella

Joroisten kohuttu terveyskeskuslääkäri Pekka Lantto on saanut syytteen Suomussalmella kolme vuotta sitten sattuneesta kuolemantapauksesta. Lantolle luettiin syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta torstaina Kuusamon käräjäoikeudessa.

Tapahtumasarja sattui Suomussalmella Kainuussa heinäkuussa 2001. Syytteen mukaan tuolloin paikkakunnalla terveyskeskuslääkärinä toiminut Lantto kotiutti ambulanssilla päivystysvastaanotolle tuodun naisen lyhyen tutkimuksen jälkeen astmakohtausdiagnoosilla. Nainen kuitenkin menehtyi kaksi päivää myöhemmin keuhkoveritulppaan. Ruumiinavaustietojen mukaan potilaalla oli keuhkoveritulppa jo tutkimuksen aikana.

Syyttäjän mukaan lääkäri laiminlöi huolimattomuuttaan tai varomattomuuttaan potilaan asianmukaisen tutkimisen. Syytteen mukaan hän jätti huomioimatta potilaan taustatiedot ja ambulanssihenkilöstön laatiman ensihoitokertomuksen.

Todistajina kuullut terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen TEO:n asiantuntijalääkärit pitivät ambulanssimiehistön ensihoitokertomusta erittäin hyvänä ja selkeänä. He olivat myös sitä mieltä, että Lanton olisi pitänyt hankkia kertomus ehdottomasti käyttöönsä, kertoo sanomalehti Kainuun Sanomat.

Lehden mukaan puolustus piti syytettä aiheettomana. Puolustus vetosi siihen, että keuhkoveritulpan diagnosointi on usein vaikeaa ja tauti yllättävä kokeneellekin lääkärille. Oirekuvan, löydösten ja käytettävissä olleiden puutteellisten esitietojen perusteella tulppa ei ollut riittävästi epäiltävissä.

Syyttäjä vaatii Pekka Lantolle sakkorangaistusta. Rangaistusta mitattaessa voidaan syyttäjän mukaan huomioida lieventävänä tekijänä tapauksen saama laaja julkisuus.

Kuusamon käräjäoikeus antaa jutussa kansliapäätöksen 10. joulukuuta.

Joroisten tutkinta odottaa lausuntoja

Joroisten terveyskeskuksen entinen ylilääkäri Pekka Lantto on ollut viime vuosina laajan kohun kohteena toimiensa ja hoitonäkemystensä vuoksi. Vanhuspotilaiden kuolleisuuden nouseminen Joroisten terveyskeskuksessa johti alkuvuodesta 2003 poliisille tehtyyn tutkintapyyntöön ja valtakunnalliseen julkisuuteen.

Vuoden lopulla TEO totesi Lanton hoitaneen huolimattomasti useita potilaita ja päätti rajoittaa hänen lääkärinoikeuksiaan. Päätöksen mukaan Lantto saa toimia vain julkisessa terveydenhuollossa ja toisen lääkärin valvonnassa. Pekka Lantto on valittanut päätöksestä.

Esitutkinta Joroisten tapauksista on edelleen kesken keskusrikospoliisissa. Komisario Timo Hiltusen mukaan poliisi odottaa yhä asiantuntijalausuntoja muun muassa TEO:lta. Jutun etenemisen aikataulua ei pysty ennakoimaan.

Poliisi on kuullut tutkinnan yhteydessä kymmeniä ihmisiä, muun muassa vainajien omaisia. Lanttoa epäillään ainakin virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Uusimmat

Kotimaa

Perussuomalaisten Halla-aho ei irtisanoudu vanhoista blogikirjoituksistaan – "osa tyhmiä ja harkitsemattomia, osassa edelleen pointti"

Partio on kasvattanut jäsenmääräänsä 10  000:lla viidessä vuodessa – retkeily on edelleen nuorten mieleen, vaikkei partio pelkkää eränkäyntiä olekaan

Sää jatkuu lämpimänä – "Kuivuus taitaa jatkua monta päivää"

"Kevätjää on todella petollinen" – lämmin huhtikuu haurastuttaa jäitä vauhdilla ympäri Suomen

Ruohikkopalovaroitukset saattavat sammuttaa pääsiäiskokot heti alkuunsa – Seurasaaressa roihunnee kaksi kokkoa, Pohjanmaalla kokot jäänevät polttamatta

Kolme vai seitsemän viikossa? Kananmunien maksimimäärästä on erimielisyyttä, mutta itselle terveellisen määrän selvittäminen ei ole mahdotonta

Pappi matkasi kuolemaantuomitun rinnalla vankilasta teloituslavalle asti

Pääsiäisvaellus Via Crucis kerää jälleen tuhansien yleisön Helsinkiin

Poliisi epäilee: 50-vuotias mies ajoi mökkitiellä juovuksissa törmäten puuhun ja kiveen

Vaikkojoella kuljetaan pian läskipyörillä ja sup-laudoilla: Kaavi perustamassa uuden pyöräily- ja melontareitistön

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.