Länsi-Suomi: Satakunnassa saattaa liikkua koirasusia

Satakunnan pohjoisrajoilla saattaa taas liikkua villejä suden ja koiran risteymiä, kertoo sanomalehti Länsi-Suomi.

Muun muassa Merikarvialla reviiriään pitävän susipariskunnan ulkonäkö ja käyttäytyminen ovat herättäneet epäilyksiä, että kyseessä eivät olisi puhtaat sudet.

Pari vaikuttaa käyvän hanakasti koirien kimppuun, mikä saattaa kertoa koirasusille tyypillisestä heikosta saalistustaidosta.

Varmoja johtopäätöksiä parin alkuperästä ei näillä perusteilla voi kuitenkaan tehdä, kertoo lehdelle erikoistutkija Ilpo Kojola Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta.

Edellistalvena Parkanossa lopetettiin eläinsuojelullisista syistä neljä sudenpentua, sillä niiden emo ei palannut pesälle. Tutkimuksissa pennut osoittautuivat risteymiksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.