Länsi-Uudenmaan poliisipäällikkö merkittävään virkaan Europolissa

Poliisipäällikkö Jari Liukku Länsi-Uudenmaan poliisista on valittu Europolin vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntakeskuksen johtajaksi.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kuvaili tiedotteessa tehtävää merkittäväksi. Sektori on poliisiviraston ydintoimintaa vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa, esimerkiksi huumerikollisuuden ja rikollisjärjestöjen torjunnassa.

Toiminnalla tuetaan jäsenvaltioiden rikostorjuntatyötä esimerkiksi analysoimalla tietoja ja linkittämällä juttuja valtioiden kesken. Keskukseen on myös keskitetty asiantuntemusta ihmissalakuljetuksista.

Keskuksessa Hollannissa työskentelee 140 ihmistä.

Oikeustieteen kandidaatti Liukku aloittaa tehtävässä 15. maaliskuuta. Hän on työskennellyt myös keskusrikospoliisissa ja erilaisissa kansainvälisissä projekteissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Kuntavaaleissa saatetaan turvautua poikkeuksellisiin järjestelyihin koronan vuoksi – Osa niistä vaatisi lakimuutoksen

Helsinkiläisessä ravintolassa ydinkeskustassa ammuskeltu – yksi toimitettu sairaalaan, ulkopuolisiin ei kohdistu vaaraa

Turvallisten matkailumaiden lista piteni, thaimaalaisilla marjanpoimijoilla mahdollisuus tulla Suomeen töihin ensi maanantaista lähtien

Katso hallituksen tiedotustilaisuus matkustusrajoitusten purkamisista

Jalkapannasta ei ole säilöönoton korvikkeeksi, sanovat virkamiehet – "Jos henkilö leikkaa sen pois ja heittää järven pohjaan, siinähän se oli"

Kansallisarkiston selvitys Vierumäen taistelusta: "Yli 300 kaatuneen määrä ei ole mahdollinen"

Poliisiammattikorkeakoulu sai evätä Venäjän kaksoiskansalaisen opiskelupaikan mahdollisen painostusriskin takia, päätti KHO

Pekka Haavisto rikosepäilystä: En voi kommentoida asioita, jotka ovat kesken perustuslakivaliokunnassa

Keskusta on pääministeripuolueen kanssa eri linjoilla työllisyyspäätösten aikataulusta – Vanhasen mukaan puolueiden välillä on "ainakin vivahde-eroja"

Maahanmuuttovirasto: Suomeen on tullut ryhmä alaikäisiä turvapaikanhakijoita – komission Suomen-edustusto kertoi aiemmin tänään, että siirtoja olisi tehty jo eilen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.