Lahden verkkoon tehty kyberhyökkäys häiritsee merkittävästi terveysasemien toimintaa – verikokeita ja röntgenkuvia ei saada otettua

Lahden verkkoon tehty kyberhyökkäys haittaa toimintaa terveysasemilla, hammashoitoloissa ja sosiaalipalveluissa, kertoo Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä.

Lahden kaupungin tietojärjestelmiin tehtiin tiistaina iltapäivällä hyökkäys, jonka takia Lahden kaupungin ja Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän väliset tietoliikenneyhteydet on katkaistu.

Kaupungin mukaan muun muassa potilaskertomusten tiedot eivät näy, eivätkä laboratoriovastaukset ja röntgenkuvat pääsääntöisesti ole käytettävissä.

Myöskään sähköiset reseptit eivät toimi, eikä terveysasemilla saada otettua verikokeita tai röntgenkuvia häiriön aikana.

Hyvinvointiyhtymä pyytää akuutisti sairastuneita potilaita ottamaan yhteyden Terveysneuvoon ja tarvittaessa Akuutti24:n päivystysapunumeroon 116 117.

–  Jos asiasi ei vaadi välitöntä ammattilaisen arviota, pyydämme ottamaan yhteyttä myöhemmin, sillä häiriön aikana vastaanottoaikoja ei pystytä antamaan tai muuttamaan, yhtymä sanoo tiedotteessa.

Yhtymä kertoo myös, että Kelan Kanta-palvelut eivät ole käytettävissä. Yhtymä toivoo, ettei reseptien sähköisiä uusimispyyntöjä tehtäisi häiriön aikana. Kiireellisissä asioissa pitää ottaa yhteyttä omaan terveyskeskukseen.

Häiriö ei vaikuta toimintaan Nastolan terveysasemalla.

Häiriön kestosta ei ole tietoa.

"Hyökkäyksessä saastui noin 1 000 konetta"

Keskusrikospoliisi tiedotti eilen illalla, että se on aloittanut esitutkinnan Lahden kaupungin tietojärjestelmiin kohdistetusta hyökkäyksestä. Lahden kaupunki teki asiasta tutkintapyynnön keskiviikkona.

Kaupunki tiedotti aamulla, että haittaohjelma ehti saastuttaa koneita, mutta esimerkiksi yhteys kaupungin ja Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän verkkojen välillä saatiin katkaistua heti, kun tilanne havaittiin. KRP:n mukaan haittaohjelma ei näin ollen ehtinyt levitä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmiin.

Osa hyvinvointiyhtymän hallinnollisista järjestelmistä, kuten matkalaskujärjestelmä, oli kuitenkin alhaalla jonkin aikaa, sillä ne käyttävät kaupungin yhteyksiä.

–  Hyökkäyksessä saastui noin 1  000 konetta. Virustorjuntaohjelmisto esti haittaohjelman toiminnan niissä, mutta troijalaista (virusta) ei ole saatu vielä analysoitua, kaupungin tietohallintojohtaja Marko Monni sanoo STT:lle.

"Tekninen tietoturva ei ollut ihan ajan tasalla"

Kaupunki, KRP ja järjestelmätoimittajan asiantuntijat selvittävät, millaista vahinkoa virus on aiheuttanut. Vielä ei ole tiedossa, minkälaisia kuluja hyökkäyksestä mahdollisesti kaupungille syntyy. Monnin mukaan toistaiseksi näyttää siltä, että suurimmilta kuluilta vältytään.

Lahden kaupunki on ryhtynyt toimiin, jotta vastaavaa ei jatkossa tapahtuisi.

–  Tekninen tietoturva ei ollut ihan ajan tasalla, kun virus pääsi järjestelmiin, Monni sanoo.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä tietojärjestelmän häirintänä. Poliisilla ei ole toistaiseksi arviota hyökkäyksen alkuperästä.

Törkeästä tietojärjestelmän häirinnästä laissa säädetty vähimmäisrangaistus on neljä kuukautta vankeutta ja maksimi viisi vuotta vankeutta. Usein oikeus myös määrää kiinni jääneen hakkerin maksamaan aiheuttamansa vahingot.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Postilakko jatkuu, ammattiliitto PAU osoittaa mieltä Eduskuntatalolla

Korkein oikeus ottaa tänään kantaa Talvivaaran päästöihin – hovioikeus tuomitsi Pekka Perälle ehdollista vankeutta

Syrjittiinkö Aamulehden päätoimittajaksi hakenutta naista perhesyiden perusteella? – Alma Median toimitusjohtajan ja henkilöstöjohtajan syytteiden käsittely alkaa käräjillä

Poliisin petossyytteistä tulossa oikeuden ratkaisu – vedättikö karhuryhmän entinen varajohtaja omaa laitostaan?

Jalankulkijoilla tänään liukas keli osassa maata – päivälämpötilat yli keskimääräisen

Paatero väläyttää Postin pilkkomista kahteen yhtiöön: Pakettiliiketoiminta ja kirjeposti erikseen

Keskustan Kurvinen: Perussuomalaiset sortuneet valelukuihin budjetissaan – eduskunnassa ruodittiin opposition vaihtoehtobudjetteja

120 kuntaa haluaa kokeilla vastuuta työllisyyspalveluista – jo ensi keväänä moni työtön asioi TE-toimiston sijaan kunnan kanssa

Neljä suomalaisjohtajaa kuoli lentoturmassa Zimbabwessa vuosi sitten – Tutkinta yhä kesken: "Kaikki päivämäärät tulevat pian vastaan"

Oikeus hylkäsi syytteet lapsen ympärileikkausjutussa – Seura: Isän syytettiin järjestäneen tyttärensä silpominen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.