Laivaliikenne syväväylällä alkaa ensi maanantaina

Laivaväylä etelästä Varkauden Taipaleen kanavaan avataan jäänmurtajalla ensi maanantaina.

Kun Savonlinna–Varkaus-väylä on auki laivaliikenteelle, murtaja jatkaa syväväylien avaamista muihin alueen satamiin sen mukaan, miten laivoja on tulossa.

Ensitiedon mukaan laivaliikenne alkaa Varkauden jälkeen lähiaikoina myös Kuopion Kumpusaareen sekä sitten myös Sorsasaloon ja Siilinjärvelle.

Maanantaina 10. huhtikuuta syväväylä avataan kuitenkin ensin Taipaleen kanavaan asti. Lisäksi laivaväylät avataan Savonlinnasta Lappeenrantaan.

Saimaan kanava avataan laivaliikenteelle tänä vuonna tavallista myöhemmin korjaustöiden vuoksi: vasta huhtikuun viimeisellä viikolla.

Tarkka ajankohta selviää vasta huhtikuun lopussa.

Saimaan kanava on kiinni tavallista pidempään, koska Mälkiän sulun alaportteja uusitaan parhaillaan. Alaporttien uusimista jatketaan vielä ensi ja seuraavana vuonna.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.