Lakialoite poistaisi maksuhäiriömerkinnät velkansa maksaneilta

Kaikkien eduskuntaryhmien kansanedustajista koostuva ryhmä jätti tiistaina lakialoitteen, jonka mukaan maksuhäiriömerkinnät tulee poistaa luottotietorekisteristä aina kun velka on maksettu tai sen peruste on poistunut. Lakialoitteen on allekirjoittanut yli sata kansanedustajaa.

Aloitteen ensimmäiset allekirjoittajat katsovat, että maksuhäiriömerkintöjen rangaistusluontoinen säilyttäminen velkansa maksaneilla ei ole tarkoituksenmukaista vaan johtaa talousvaikeuksien syvenemiseen ja lisää syrjäytymistä.

Nykyisin maksuhäiriömerkinnät säilyvät luottorekisterissä yleensä 2–4 vuotta. Velan maksaminen ei poista maksuhäiriömerkintää rekisteristä, mutta voi lyhentää merkinnän voimassaoloaikaa.

Suomessa oli viime vuonna jo 375 000 ihmistä, joilla oli maksuhäiriömerkintä.