Lammas on yhä vajaakäytössä maisemanhoitajana

Lampaita voitaisiin hyödyntää Suomessa maisemanhoidossa selvästi nykyistä enemmän. ProAgrian mukaan nykyään lampaat siistivät maisemia noin 30 000 hehtaarin alueella. Esimerkiksi Ruotsissa vastaava ala on huomattavasti tätä suurempi.

- Kun ajelen eri puolilla Suomea, näen siellä koko ajan potentiaalisia laidunkohteita. Ajattelen, että voi, mikä pusikko, tuonnekin voisi saada lampaita, ProAgrian lammasasiantuntija Milla Alanco naurahtaa.

Kokkolalaiset lampurit Janne Jokela ja Taisto Jylhä ovat laiduntaneet lampaitaan jo vuosia Metsähallituksen mailla Rahjan saaristossa Kalajoella. He kertovat, että lampaat saavat saaressa monipuolisempaa ravintoa kuin kotilaitumilla. Samalla maisema pysyy kauniina.

Laiduntaminen on perinteinen maisemanhoitomenetelmä muun muassa niityillä, joutomailla ja ranta-alueilla. Menetelmä sopii myös taajamien viheralueille. Lampaan voi halutessaan vuokrata mökillekin siistimään vaikkapa pöheittynyttä rantaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Koronaohjeita päivitettiin: Hengitystieoireiden kanssa ei jatkossa saa mennä kouluun tai päiväkotiin, ellei koronaa ole suljettu pois

Syyttäjän mukaan United Brotherhoodin johtajaksi epäilty mies piti väkivallalla uhkaamalla huolta siitä, että ryhmä pysyy ruodussa: "Ihmiset selkeästi jopa pelkäävät häntä"

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen hankkisi koronarokotteen, maksoi mitä maksoi

Kolea heinäkuu näkyi hukkumismäärissä – hukkuneita viisi vähemmän edelliseen heinäkuuhun verrattuna

Epidemiatilanne on Suomessa ehkä kääntymässä huolestuttavampaan suuntaan, THL arvioi

Rajavartiolaitoksen vuokra-auton räjähdystä tutkitaan Torniossa – viranomaiset eivät kommentoi, oliko kohde valittu sattumalta

Peruskouluverkko harvenee seuraavien 20 vuoden aikana entisestään, arvioi Opetushallitus – jyrkimmässä laskelmassa nykykouluista voitaisiin sulkea lähes puolet

Siniset osallistuu kevään kuntavaaleihin – Puoluesihteeri ei tiedä, mitä viisi ex-ministeriä aikovat tehdä

Tänään 1,9 miljoonaa suomalaista saa veronpalautuksia

Kolme pankkia tarjoaa yhä maksuttomia lyhennysvapaita asuntolainoihin – Uutissuomalaisen kyselyn mukaan valtaosa isoimmista pankeista on jo lopettanut koronakampanjat

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.