Lapin jokien tulvahuippu osuu kuun lopulle

Pohjoisimmassa Suomessa jokien tulvahuippu on pian tuloillaan. Lapin ely-keskus arvioi, että vedet ovat korkeimmillaan toukokuun loppupuolella ja Tornionjoella vasta kesäkuun alussa. Pahimpia vahinkoja tulviva vesi voi aiheuttaa Ounasjoella Kittilän kohdalla.

Lapin joissa on tänä vuonna poikkeuksellisen heikot jäät, eikä tulvien ehkäisyyn tarkoitettua jääsahaa ole voitu käyttää.

Lapissa on vielä paikoitellen reilusti lunta. Ilmatieteen laitoksen mukaan lumien sulamista ovat viivyttäneet pakkasyöt, mutta alkavalla viikolla ne näyttävät väistyvän ja päivälämpötilat lähentelevät jo 15:tä astetta.

Pohjois-Pohjanmaalla jokien virtaamat ovat nyt huipussaan. Kuivajoen alajuoksulla vesi on lähes kolme metriä korkeammalla kuin kesäaikaan.

Iijoella virtaamat ovat nousussa ja huippu saavutetaan näinä päivinä. Joessa virtaa nyt 1 100 kuutiota vettä sekunnissa, kun määrä normaalisti on noin 200 kuutiota. Pudasjärvellä Iijoen keskijuoksulla vesi nousi tänään tielle Ruottisenharjun ja Jaalangan välillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.