Puukotetun rokkarin bändikaveri: Hän menetti verta aika huolella

Lapinlahdella puukotuksen uhriksi aamuyöllä joutunut Veli-Matti Kananen on hänen bändikaverinsa mukaan yhä tiputuksessa Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Kananen on One Morning Left -yhtyeen kosketinsoittaja.

- Hänet on paikattu, mutta vielä ei ole tietoa, milloin hän pääsee sairaalasta pois. Hän menetti verta aika huolella, bändin laulaja Mika Lahti kertoi.

Puukottajaksi epäillään vuonna 1979 syntynyttä lapinlahtelaismiestä.

Lahti keskusteli tänään Kanasen kanssa puhelimitse.

- Velski on periaatteessa kotoisin Savosta, hän oli kai frendejä moikkaamassa Lapinlahdella, näin olettaisin.

Bändin seuraava keikka on vajaan kolmen viikon päästä Nummirockissa.

- Toivottavasti hän toipuu siihen mennessä, Lahti tuumaa.

- Teemme levyä paraikaa, sotkee kuvioita aika pahasti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lehti: Lapinlahdella puukotetun henkilöllisyys selvisi

Mies puukotti toista useaan otteeseen Lapinlahdella – uhri sairaalaan