Lapsen kuolonkolarin syytä ei vielä tiedetä

Kuopiossa lapsen kuolemaan johtaneen kolarin tapahtumien kulkua ei tiedetä.

Poliisi on kuulustellut pakettiautoa ajaneen kuljettajan. Mies kertoi poliisille, ettei hän nähnyt lasta lainkaan, vaan huomasi onnettomuuden vasta, kun auto heilahti turman takia.

– Kuljettaja on kertonut sen, mitä hän on pystynyt tilanteesta kertomaan. Hän ei ollut havainnut poikaa ollenkaan, rikoskomisario Markus Taskinen Itä-Suomen poliisista kertoo.

Kolari sattui Rauhalahden ja Särkilahden asuinalueiden tuntumassa maanantaina iltapäivällä. Pakettiauton kuljettaja kääntyi Katiskaniementieltä urheilu-alueen huoltotielle.

Poliisin mukaan kääntymistä varten paikalla on joutunut hiljentämään nopeutta eikä turmassa kyse ole kaahaamista. Asiaan ei liity myöskään rattijuopumusepäilyä.

Kuopiolainen 7-vuotias poika käveli tai leikki huoltotien risteyksessä niin, että auton kääntyessä hän jäi sen takapyörän alle ja menehtyi.

– Paikalla on tehty paikkatutkinta ja teknistä tutkintaa. Tapahtumien kulku on vielä auki, mutta poliisilla voi olla siihen selvyyttä saatavilla, kun käymme aineistoa läpi.

Poliisi tutkii esimerkiksi, missä kulmassa autosta on ollut minkäkinlainen näkyvyys ja missä lapsi on jälkien perusteella ollut.

Huoltotien varrella oli matalat lumivallit. Ne eivät haitanneet näkyvyyttä. Niissä ei ollut jälkiä myöskään siitä, että lapsi olisi tullut risteykseen tien sivusta yllättävästä kohtaa.

Poliisille ei ole toistaiseksi kukaan ilmoittautunut tapauksen silminnäkijäksi. Jos jollain henkilöllä on havaintoja tai tietoja tapahtumien kulusta kuten pojan tai pakettiauton liikkumista Katiskaniementien onnettomuuspaikan tuntumilla kello 13.30:n aikaan, poliisi pyytää ottamaan yhteyttä.

Tietonsa voi jättää poliisilaitoksen sähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai puhelimeen numeroon 0295 415 232.

Poliisi tutkii kolaria epäiltynä kuolemantuottamuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lapsi kuoli auton alle Kuopiossa

Uusimmat

Kotimaa

Komission puheenjohtaja valitsee tiimiä – "Kaksi komissaariehdokasta on järkevää tässä vaiheessa"

Helsingissä ja Lapissa liki 20 prosenttiyksikön kuilu äänestysaktiivisuudessa – "Se on ihan todella valtava ero"

Metroliikenne Myllypurosta keskustaan toimii jälleen

Nuorta miestä ja tyttöä syytetään liikuntarajoitteisen naisen murhasta, tyttö oli epäillyn teon aikaan 15-vuotias

Katainen: Suomella mahdollisuudet EU-komission varapuheenjohtajuuteen

Upin Tiilikainen: EU-kriittisten edustajien pitää löytää yhteinen linja, jos ne haluavat vaikutusvaltaa Euroopan parlamentissa

Lapset kertovat alasti riisuttamisesta, eristämisestä ja työntekijöiden rasismista Loikalan kartanon lastensuojeluyksikössä – "Mä hakkaan sua niin kauan, että sulle tulee mustelmat näkyviin"

Rinne uskoo yhä hallitusohjelman valmistuvan tällä viikolla

Alkoholilaki uudistui, kulutus kääntyi kymmenen vuoden tauon jälkeen nousuun

Puolustusministeri Niinistölle moitteet oikeuskanslerilta: Valtiosääntöoikeuden asiantuntijoiden nimittely "perustuslakitalebaneiksi" epäasiallista ja henkilöön käyvää

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.