Lapset uskovat itseensä enemmän kuin aikuiset

Alakoululaiset luottavat kykyihinsä vahvemmin kuin vanhemmat ja opettajat. Lasten usko osaamismahdollisuuksiinsa karisee kuitenkin alakoulun kuluessa. Asian osoittaa perjantaina tarkistettava väitöstutkimus.

Vahvimmin itseensä uskoivat kolmasluokkalaiset. Kuudesluokkalaisten luottamus omiin mahdollisuuksiinsa parantaa suoritustaan oli jo heikompi.

- Tämä johtunee siitä, että koulunkäynnin edetessä lapsen osaamista verrataan yhä enemmän muihin. Lapset myös omaksuvat koulun arviointikäytäntöjen myötä käsityksen, että kyvykkyys on suhteellisen pysyvä ominaisuus.

Psykologian maisteri Riitta Kärkkäisen väitöstutkimuksesta kävi ilmi myös, että vaikka numeroiden antamista on koulussa karsittu, lapsia vertaillaan edelleen esimerkiksi jakamalla heitä osaamisryhmiin.

Vanhemmat uskovat lapsensa osaamisen mahdollisuuksiin vahvemmin kuin opettajat.

Tutkija tarkasteli käsityksiä siitä, kuinka paljon lapsi pystyy parantamaan osaamistaan matematiikassa ja äidinkielessä. Tutkimukseen osallistui 103 kolmas- ja kuudesluokkalaista lasta sekä heidän vanhempansa ja opettajansa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Kuntaliitto: Korona heikentää kuntataloutta 1,7 miljardilla eurolla ensi vuonna

THL peräänkuuluttaa koronaviruksen testauskapasiteetin kasvattamista – myös testimenetelmiä halutaan lisätä

Kansalaisten verorasite ei muuttuisi sote-uudistuksessa ainakaan heti – verotus voi myöhemmin kiristyä etenkin jos maakunnillekin tulee verotusoikeus

Hallituksen sote-esitys heiluttaa kuntien taloutta Kuntaliiton mielestä liikaa – Katso, kuinka paljon oma kuntasi häviäisi tai voittaisi

Rajavartiolaitos kertoo, kuinka tiensä päähän tulevat valvontalentokoneet on määrä korvata – Dornierit ovat lentäneet jo 25 vuotta

Valtiovarainministeriö julkaisee tänään ehdotuksensa työllisyystoimista

Kokoomuksen Orpo esittää Suomeen testitakuuta

Suuret ammatti- ja keskusjärjestöt kehuvat hallituksen uutta etätyösuositusta – "Koko maata kattaviin rajoituksiin ei kannata suorilta mennä"

Taksiliitto toivoo maskisuosituksen laajentamista takseihin – "Oman matkan jälkeen taksiin saattaa tulla riskiryhmään kuuluva"

Sofia Belorf kirjoitti epäillyn pahoinpitelyn jälkeen Ranta-aholle, että pelkää tätä – "Liioittelee asiaa", Ranta-aho sanoi kuulustelijalle

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.