Kummallinen kuntalisä närästää

–Tuntuu älyttömältä, että minun ei olisi kannattanut valmistua koulusta ennen äitiyslomaa, sanoo iisalmelainen Ninja Kemppainen, joka hoitaa kotona puolitoistavuotiasta Vilja-tytärtään.

Kemppainen saa Kelan kotihoidon tukea, mutta Iisalmen kaupungin maksama 200 euron suuruinen kuntalisä jäi häneltä saamatta, koska hän ei täyttänyt kuntalisän ehtoja.

Iisalmi maksaa kotihoidon tuen kuntalisää vain niille vanhemmille, jotka jäävät kotiin hoitamaan lasta päätoimisesta opiskelusta tai vakinaisesta työsuhteesta tai jotka ovat olleet riittävän pitkän ajan määräaikaisessa työsuhteessa ennen äitiysloman alkua.

Kemppainen valmistui nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi juuri ennen äitiyslomaansa eikä työkuukausia ollut ehtinyt kertyä.

Epäreiluksi koettuun Iisalmi-lisään ollaan sorvaamassa muutosta, sillä kaupunginvaltuusto päätti jo viime syksynä, että ensi syksystä alkaen kuntalisää maksetaan kaikille alle 2-vuotiasta lasta kotona hoitaville. Asian piti olla selvä, mutta kaupungin tiukentunut taloustilanne toi mutkia matkaan.

Kemppaisen kaltaiset väliinputoajat jännittävät nyt, mikä kaupungin päättäjien puntarissa painaa eniten.

Lue lisää perjantain Savon Sanomista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.