Laura Huhtasaari vaalikiertueella Kuopiossa – odottaa yliopiston esiselvitystä gradustaan

Perussuomalaisten presidenttivaaliehdokas Laura Huhtasaari ei halunnut torstaina arvioida väitettä pro gradu -opinnäytetyöhönsä sisältyvistä kopioinneista. Hän odottaa Jyväskylän yliopiston esiselvitystä asiasta.

Huhtasaaren kasvatustieteen pro gradu -tutkielman on väitetty sisältävän plagioituja tekstiosuuksia. Yliopisto tutkii yhdessä ulkopuolisen asiantuntijan kanssa, pitävätkö väitteet paikkansa.

Huhtasaari kävi torstaina Kuopiossa vaalikiertueellaan. Hän täytti aamupäivällä kahvila-ravintolan Kuopion keskustassa.

Huhtasaari puhui myös Varkaudessa, Iisalmessa, Lapinlahdella ja Siilinjärvellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Pekka Haavisto vaalikiertueella: Luomme omilla päätöksillä paperittomien ongelmaa

Jyväskylän yliopisto aloittaa esiselvityksen Huhtasaaren gradusta

Uusimmat

Kotimaa

Hallinto-oikeus: ARA sai peruuttaa Nuorisosäätiön yleishyödyllisyysaseman

Taipalsaaren ampumaonnettomuuden esitutkinta lopetettiin – varusmies ampui itseään jalkaan, kyseessä onnettomuus

Suomalaiset söivät aiempaa vähemmän kalaa viime vuonna – kotimaisista kaloista syötiin eniten kirjolohta, tuontikaloista suosituin oli kasvatettu lohi

Kuopion autopalossa loukkaantuneet lapset päässeet sairaalasta kotiin – palon syyn tutkinta edennyt

Pitkällä vuosilomalla sairastaminen voi jäädä osittain omaan piikkiin, linjasi EU-tuomioistuin

Toimittajajärjestöt vaativat valtion ja kuntien yhtiöitä julkisuuslain piiriin

Johtavien toimittajien mukaan ulkopuolinen painostus ei ole vaikuttanut Ylen sisältöihin Terrafame-kohun jälkeen

Terveydenhuollon laadun seurantaa ja ohjausta kohennettava selvästi, linjaa THL

Kulmuni torjuu lisäydinvoiman rakentamisen

Tuulivoima noussut halvimmaksi sähköksi – Turvesähkö on yli tuplasti kalliimpaa, edullista sähköä käytettäneen myös lämmöntuotantoon

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.