Lehmiinsekaantuja iski kahdesti samalla maatilalla

Nilsiäläisen maatilan emäntä teki viime vuoden keväällä ilmoituksen Pohjois-Savon poliisilaitokselle, että maatilan lehmiä vahingoitettiin. Emäntä huomasi lehmien erikoisen käytöksen aamulla mennessään navettaan ja pyysi eläinlääkärin paikalle.

–Eläinlääkäri kävi tutkimassa lehmät ja navetan jokaisella 14 lehmällä oli eriasteisia hiertymiä, vaurioita ja limakalvorikkoutumia. Lisäksi lehmissä oli epänormaalia tulehdusoiretta, Pohjois-Savon poliisin Juankosken päivittäistutkinnasta kerrotaan.

Yön jäljiltä navettaan jäi viinapullo. Talonväen mukaan joltakin oli jäänyt viinapullo yöaikaan navettaan jo vuosi aiemminkin.

–On epäily, että sama kävijä olisi ollut silloinkin asialla, mutta silloin talonväki ei tehnyt asiasta ilmoitusta, poliisista kerrotaan.

"Tekijä jäänee ikuiseksi arvoitukseksi"

Ensimmäisen kerran navettaan tunkeuduttiin varmuudella 19.huhtikuuta. Teko toistui kahden viikon päästä, 3. toukokuuta.

–Toisella kerralla samat vammat on aiheutettu kahdeksalle lehmälle. Hiehoja ei silläkään kertaa vahingoitettu.

Toisen kerran jälkeen talonväki laittoi poliisin ohjeistuksessa navettaan valvontakamerat. Sen jälkeen ei ole tapahtunut mitään.

–Sana varmasti kiersi pienellä paikkakunnalla ja tekijänkin tietoon tuli, että navetassa on kamerat. Todennäköisesti tekijä asuu lähiseudulla, juttua tutkinut poliisi kertoo.

Poliisin mukaan tekijää yritettiin löytää muun muassa käymällä läpi lähiseudun seksuaalisesti poikkeavia henkilöitä ja tarkastamalla heidän tilanteitaan tekopäivinä.

–Muutamia tarkastuksia tehtiin, että onko oltu silloin paikkakunnalla. Tämä on sen kaltainen juttu, että asiaa täytyy tutkia kaikessa hiljaisuudessa ja enimmäkseen kuulostella. Vaikka tekoja tarkasteltiin monelta kantilta, solmua ei vain saatu avatuksi. Tekijä jäänee ikuiseksi arvoitukseksi, vaikka toki pidämme korvat auki edelleen.

Lehmien vammoista tuli jonkin verran taloudellista haittaa tuotannonmenetyksenä ja hoitokuluina. Lehmät kuitenkin toipuivat hyvin.

Tapauksia tutkinut poliisi kertoo, että seudulla ei ole tapahtunut mitään vastaavaa ainakaan kolmeenkymmeneen vuoteen.

–Entisaikaan tapauksia sattui kyllä, mutta olivat ne silloinkin harvinaisia, poliisi sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Kalat saavat odottaa: Vesilain uudistus ei räjäytä patoja vielä vuosiin – Ministerin mukaan uudistus ”ei ole helppo harjoitus"

Hovioikeus käsittelee viimeistä syytettä isossa jengijutussa, jota tutkitaan yhä KRP:ssä – kokonaisuus poiki United Brotherhoodin lakkauttamiseen tähtäävän kanteen

EIT:ltä tulossa ratkaisu tapauksessa, jossa mies tapettiin Irakissa – palauttiko Suomi miehen Irakiin väärin perustein?

Valtio-omistaja syynää tänään Postin vuokratyövoiman käyttöä

Omistajaohjausministeri Paatero vaatii Postia lopettamaan vuokratyövoiman käytön lakon ajaksi – "valtionyhtiöiden ei tule käyttää rikkurityövoimaa missään olosuhteissa"

Helsingin apulaispormestari Razmyar luottaa EM-kisapaikan juhlijoiden ymmärrykseen – Manta-patsasta ei aidata kiipeilijöiden varalta

Saamelaisten totuus- ja sovintokomission perustaminen etenee

Kohuttu ajokorttitietopalvelu avataan vihdoin uudelleen – tarjolla on vain näitä tietoja

Keskusta haluaa syntyvyyden laskusta "säästyneet" lapsilisät korotuksina nykyisiin lisiin – eduskunnan ajankohtaiskeskusteluun lapsimyönteisestä politiikasta saatiin kytkettyä myös koulun joulujuhlat ja Postin palkat

EU:ta kuohuttanut nimikiista yritetään taputella pikkumuutoksella: Eurooppalaisen elämäntavan suojeleminen muuttuu edistämiseksi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.