Lehti: Ilves tappoi sokealta opaskoiran

Ilves raateli saksanpaimenkoiran viime viikon loppuna Lopella. Koira oli näkövammaisen opaskoirana. Koira katosi Läyliäisissä sijaitsevan talon pihapiiristä viime lauantaina.

Opaskoiran kohtalosta kertoi ensimmäisenä Aamuposti.

Koira lyötyi raadeltuna läheisestä metsästä keskiviikkona. Ylen mukaan koiran vatsa oli revitty rikki ja ruumissa oli myös pistoreikiä, joten sataprosenttista varmuutta koiran tappajasta ei voi arvioida silmämääräisesti, vaan siihen vaaditaan koiran avaus.

Ylen haastattelema riistanhoitoyhdistyksen petoyhdysmies Ari-Pekka Pönkkä kuitenkin arvelee, että koira on havainnut Ilveksen pihan lähellä ja juossut sen perään, jolloin on syntynyt tappelu.

Hänen mukaansa alueella on vahva ilveskanta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.