Lehti: Karstulan ilkivalta oli Mikkeliin tippunut meteoriitti

Karstulassa hätäraketiksi luultu valoilmiö ei ollut ilkivaltaa, vaan Mikkelin lähistölle tippunut meteoriitti. Asiasta kertoo Tähdet ja avaruus -lehti nettisivuillaan.

Keskisuomalainen kertoi aikaisemmin tänään, että hätäkeskukselle oli ilmoitettu mahdollisesti hädässä olevasta veneilijästä perjantain ja lauantain välisenä yönä Karstulassa. Avun tarpeessa olevaa ei kuitenkaan löytynyt, joten teon epäiltiin olevan ilkivaltaa.

Tähdet ja avaruus -lehden mukaan Etelä-Suomen yllä havaittiin kirkas tulipallo lauantaina kello 3.07 aamuyöllä. Ilmiön aiheutti kivenmurikka, joka osui maapallon ilmakehään Etelä-Suomen kohdalla.

Lehden haastatteleman tulipallotyöryhmän matemaatikon Esko Lyytisen mukaan kappale paloi lähes loppuun ilmakehässä.

Jäljelle jäi vain pikkuruisia, noin 50 gramman kokoluokan meteoriitteja, jotka ovat Suomen maasto-oloissa liian pieniä etsittäväksi. Arvioitu putoamispaikka sijaitsee Mikkelistä itäkaakkoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.