Lehtien irtonumerot käyvät taas kaupaksi

Lehtien irtonumeromyynti on toipunut taantumasta. Irtonumeroiden jakelusta vastaavan Rautakirjan Lehtipisteen mukaan etenkin aikakauslehtiä ostettiin viime vuonna entistä enemmän.

Niiden myynti kasvoi yli kahdella prosentilla ja nousi siten yli 92 miljoonaan euroon.

Suomalaiset tarttuvat yhä useammin asumista ja puutarhaa käsitteleviin aikakausilehtiin. Eniten ostoskoriin valitaan kuitenkin edelleen naistenlehtiä. Suosituin naistenlehti Suomessa on Me Naiset.

Monien yleisaikakauslehtien suosio kuitenkin laski. Tosin ostetuimmat yleisaikakausilehdet 7 päivää ja Seura onnistuivat houkuttelemaan lisää irtonumeron ostajia.

Sanomalehtien irtokappalemyynti laski hieman viime vuonna, mutta euroissa sanomalehtikauppa kasvoi 1,4 prosenttia. Yhteensä myynti oli yli 122 miljoonaa euroa.

Iltapäivälehtien tuoton kasvua avittivat hintojen nousu ja houkuttelevat liitelehdet.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.