Lemmikkikoira parantaa lapsen vastustuskykyä

Lemmikkikoira ja sen aiheuttama mikrobialtistus vaikuttavat immuunijärjestelmän kypsymiseen lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana.

- Etenkin bakteerialtistus oli yhteydessä alentuneisiin immuunivasteisiin, toteaa Kuopiossa perjantaina väitellyt proviisori Mikko Lappalainen.

Vastustuskyvyn paranemisesta ei kuitenkaan Lappalaisen mukaan voi suoraan päätellä, onko altistuminen kodin mikrobiympäristölle hyödyksi vai haitaksi.

- Tutkin immuunijärjestelmän kehittymistä enkä suoraan sitä, miten lemmikki vaikuttaa astman tai allergian syntyyn, Lappalainen korostaa.

Lappalainen suostuu sanomaan nykytiedon valossa, että jos jompi kumpi vanhemmista saa oireita lemmikistä ja on herkistynyt allergiatesteissä lemmikille, ei tässä tapauksessa ole järkevää hankkia tai pitää lemmikkiä.

- Mikäli perheessä ei ole ennestään lemmikkiä, oireilua ei välttämättä tiedetä etukäteen. Se voi vaikeuttaa päätöstä, tutkija kuvaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

MTV: Jari Aarniota epäillään törkeästä velallisen epärehellisyydestä vuosina 2016–2018

Kello tikittää ilmastotoimille, mutta hallitus edelleen selvittää – Kulmunin mukaan asioiden tekeminen hyvin vaatii aikaa

Helsingin Hietalahden ampumisen taustalla kahden suvun riita, epäillyn sukua oli painostettu lähtemään Suomesta

Ruokavirasto aloittaa yt-neuvottelut, arvioitu vähennystarve lähes sata henkilötyövuotta – Kuopiossa tutkitaan eläintauteja

EU-jäsenyys maksoi viime vuonna 105 euroa jokaista suomalaista kohti

Oikeusministeri Henriksson: Virkamiehiin kohdistuvan maalittamisen tulisi olla virallisen syytteen alaista

Lääkesaatavuudessa jo yli 1  300 häiriötä tänä vuonna – huoli rintasyöpälääke letrotsolista sen sijaan ohi

Vuoden 2019 Paikallislehtikilpailun finalistit on valittu – mukana on myös Kiuruvesi-lehti

Kivihiilen ja turpeen poistuminen tuplaa puupolttoaineen käytön – "Sellaista määrää puuta ei löydy mistään"

Vihreän Langan toiminnan päättyminen herättää surua ja tyrmistystä päätoimittajissa: "En olisi ajatellut, että vaalivoiton jälkeen tapahtuu näin"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.