Aarnio-vyyhdissä uusia syytteitä: Leppävirtalaisnaisen taustoja esille oikeuteen

Syyttäjä on nostanut uuden syytteen leppävirtalaista 62-vuotiasta naista vastaan. Naista syytetään nyt myös huumausainerikoksesta Leppävirralla 2015.

Aiemmin häntä vastaan on nostettu syytteet jopa viidestä törkeästä huumausainerikoksesta 2010–2012 Etelä-Suomessa. Naista syytetään entisen huumepoliisin Jari Aarnion rikoskumppaniksi laajassa huume- ja virkarikosvyyhdessä.

Uusi syyte koskee leppävirtalaisen naisen kotoa löytyneitä huumeita. Määrät ovat pienehköjä.

Kannabista ja pari lsd-lappua löytyivät naisen kotoa viime vuoden maaliskuussa, kun keskusrikospoliisi teki kotietsinnänLeppävirralla sijaitsevaan asuntoon ja piharakennuksiin.

Nainen kiistää uuden syytteen niin kuin aiemmatkin syytteet. Kotietsintälöytöjen vuoksi syytettynä on nyt myös pirkanmaalainen mies.

Tuomari: Helsingin käräjäoikeus toimivaltainen

Uusi syyte nostatti kuitenkin metakan Helsingin käräjäoikeudessa. Naisen avustaja, asianajaja Arttu Keski-Orvola vaati syytteen käsittelyä Pohjois-Savon käräjäoikeuteen, koska naisen mukaan asia oli pieni, erillinen ja sen käsittely viivästyttäisi jo pitkään kestänyttä Aarnio-oikeudenkäyntiä. Syyttäjä vaatii asiassa syytetyille vain sakkoja.

Käräjäoikeuden tuomari Sirkka Jäntti antoi asiassa kirjallisen päätöksensä, jossa hän päätti toisin: Jäntti katsoi, että Helsingin käräjäoikeudella on tuomiovalta Leppävirralla tapahtuneessa rikoksessa, koska naisen muita syytteitä käsitellään jo Aarnio-vyyhdissä.

Syyttäjät halusivat naisen uuden syytteen samaan oikeuskäsittelyyn, koska he sillä pyrkivät osoittamaan naisen huumausainekäyttäytymistä.

Syyttäjien mukaan nainen on kiistänyt, että hänellä olisi mitään tekemistä huumausaineiden kanssa.

Siksi oikeuteen tuodaan vielä uusi syyte löytyneistä huumeista. Tuomarin mukaan tämä on myös taloudellinen ja nopea asia käsitellä syytteet ripottelematta niitä erilleen.

Vanhat rikostapaukset käsittelyyn

Lisäksi syyttäjät tuovat oikeuteen muuta uutta todistelua. Esiin on kaivettu naisen Helsingin raastuvanoikeudessa vuonna 1980 saama ehdollinen vankeustuomio jatketusta huumausainerikoksesta.

Oikeudessa esitellään myös Kuopion poliisin vuonna 2005 tekemä kotietsintä ja rikostutkinta, jossa naisen kodista löytyi kannabiskasveja ja pieni määrä muita huumeita. Nainen kiisti silloin osallisuutensa ja tuomion kasveista sai yksi henkilö hänen lähipiiristään.

Yhteyksien haaliminen palasista kuvastaa kuitenkin Aarnio-pääoikeudenkäyntiä, jonka alun perin piti olla jo ohi helmikuussa.

Tämänhetkisen tiedon mukaan pääoikeudenkäynti jatkuu maaliskuun puoliväliin sekä sivuhaarojen käsittely maaliskuun loppuun.

Uusia todistajia on kutsuttu oikeuteen vielä paljon. Monet heistä on kutsuttu kertomaan pieniä yksittäisiä vahvistuksia tai kiistoja aiemmin ilmi tulleille väitteille.

Varsinainen Aarnion rikostutkinnan esitutkinta-aineisto tuli julkisesti kesäkuussa, mutta tällä viikolla siihen valmistui jo 30. lisätutkintapöytäkirja eli julkaistiin taas uusia kirjallisia todisteita ja todistajien kuulusteluja.

Leppävirtalainen nainen itse kuultiin epäiltynä oikeudessa viime syksynä, mutta nyt syyttäjät ovat ilmoittaneet, että myös häntä kuullaan oikeudessa uudestaan paitsi uuden syytteen, niin myös muun esiin kaivetun todistusaineiston takia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Poliisijohto käsitteli Aarnion toimia jo 2012 - ei aloitettu rikostutkintaa

Kommentti: Korkean profiilin tutkinnasta tuli korkean tason sotku

KRP:n pääkuulustelijan rikosepäily syyteharkintaan - antoi skootterin ja rahaa epäillylle

Aarnio-tutkinta: Epäilty nainen maksoi kaverinsa 50 000 eurolla ulos vaarasta

Aarnio-tutkinta: Kengästä löytynyt puhelin johti Leppävirran naiseen

Näin Aarnio-vyyhti on edennyt - Jari Aarnion rikostutkintaan liittyvät uutiset

Uusimmat

Kotimaa

Mediat: Helvetin enkeleiden johtohahmo vangittiin – Tutkinnanjohtaja: "Laaja ja törkeä huumausainerikoskokonaisuus"

Hunajasato uhkaa jäädä pieneksi – mehiläiset ovat parveilleet tavallista enemmän

Kesällä Mikkeli on yksi Suomen vilkkaimmista traumapäivystyksistä – Yhteistyötä tehdään joka suuntaan

Ihosyöpäluomet ovat usein "melko mitättömän näköisiä” – julkkisten syövät ovat herätelleet suomalaisia luomitarkastuksiin

Kansalaisaloite mielenterveyspalveluiden terapiatakuusta keräsi 50  000 nimeä – etenee eduskuntaan

Säässä on tapahtumassa iso muutos, joka hellii loppukesän lomailijoita

Viinipullo vetoa siitä, kuka menee Marsiin – suomalaiset avaruusgurut Esko Valtaoja ja Jari Mäkinen odottavat vuoteen 2030, kuinka vedon käy

Samppanjaa juova japanilaisturisti vilkuttaa Spaceship-rakettinsa ikkunasta Kuun kiertoradalla – näin visioi tutkija Jari Mäkinen

Apollo 11:n tietokone vastaa nykyaikaista leivänpaahdinta – Tällaisia asioita on parhaillaan meneillään avaruuden saralla

Kuukävely jätti unohtumattomat muistot: "Tuntui mielenkiintoiselta miettiä, että Kuussa todella on joku"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.